RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 08.03.2022/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valmistautuminen arviointiin vuonna 2022
Tarkastuslautakunta 30.11.2021 § 63
Vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen valitun tarkastuslautakunnan toimikausi alkoi 1.8.2021 eli kesken kuluvan tilikauden. Lautakunta päätti kokouksessaan 31.8.2021 §31 arvioinnin järjestämistavoista vuoden 2021 loppuun. Tulevan vuoden 2022 osalta tulee käynnistää käytettävien arviointimenetelmien ja -kohteiden valmistelu. Ulkoisessa tarkastustoiminnassa on alalla todettu hyödylliseksi suorittaa ennakkoarviointi, jossa toimialueiden vastuullisilta johtajilta itseltään tiedustellaan heidän arviotaan siitä, mihin asioihin tarkastuslautakunnan kannattaisi keskittää arviointinsa. Vastauksista voitaneen saada myös esille näkökohtia kuntastrategian päivitystarpeeseen.
Puheenjohtajan ehdotus Lautakunta päättää lähettää liitteenä olevan kyselylomakkeen kunnan toimielinten esitteleville viranhaltijoille ja talous- ja hallintojohtajalle.
Päätös Lautakunta hyväksyi ehdotuksen siten muutettuna, että kyselylomake lähetetään vasta tammikuun 2022 alussa vastattavaksi tammikuun loppuun mennessä ja että lomake lähetetään myös asumispalvelujen ja kotihoidon esimiehelle.
Tarkastuslautakunta 08.03.2022 § 15
340/00.03.01/2021
Asian valmistelija: tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Eero Peltoniemi
Ennakkoarviointilomakkeen ovat palauttaneet kunnanjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, tekninen johtaja, hyvinvointi- ja sivistysjohtaja sekä perusturvajohtajan ja kotihoidon esimiehen yhteinen koko perusturva osalta.
Puheenjohtajan ehdotus Lautakunta tutustuu saapuneisiin ennakkoarviointeihin.
Päätös Lautakunnalle jaettiin saapuneet ennakkoarvioinnit, jotka huomioidaan arviointikertomuksen laadinnassa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |