RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 250
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Henkilöstön työhyvinvointikysely 2025
Kunnanhallitus 17.11.2025 § 250
190/01.00.02/2025
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Joutsan kunta tekee henkilöstölle vuosittain työhyvinvointikyselyn. Syksyllä 2025 kysely toteuttettiin Webropol-lomakkeella ajalla 18.9.-19.10.2025. Kyselyyn vastasi noin 40 % henkilöstöstä. Työhyvinvointikysely oli jaettu seuraaviin osioihin:
- Työn sujuminen työyhteisössä
- Työtehtävät ja omat voimavarat
- Johtaminen ja esihenkilötyö
- Työhyvinvointi ja viestintä
Kunta työnantajana koetaan hyväksi, henkilöstö on sitoutunutta ja motivoitunutta. Omaa osaamista arvostetaan ja erityisesti tyhy-edut saavat kiitosta. Positiivista kehitystä edellisiin vuosiin verrattuna on saanut etenkin sisäinen viestintä ja työterveyshuolto.
Työhyvinvointitulokset on käyty läpi johtoryhmässä. Tulokset tullaan käymään läpi esihenkilöiden ja pääluottamusedustajien kanssa sekä työsuojelutoimikunnassa. Henkilöstölle koonti työhyvinvointikyselyn tuloksista löytyy intrasta ja niitä käydään läpi joulukuun henkilöstöinfossa.
Työhyvinvointikyselyn tulokset vuodelta 2025 löytyvät liitteestä. Mikäli sama kysymys on kysytty aiemminkin, on tuloksissa vertailu vuosiin 2022, 2023 ja 2024.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi saaduksi työhyvinvointikyselyn 2025 tulokset.
Päätös Henkilöstöasiantuntija Liisa Alfthan saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajaksi esittelemään asiaa.
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |