Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 05.03.2024/Pykälä 5



 

Arviointikertomuksen 2023 laadinta

 

Tarkastuslautakunta 05.03.2024 § 5  

43/00.03.01/2024  

 

 

 Asian valmistelija(t): puheenjohtaja Eero Peltoniemi

 

Lautakunta päätti kokouksessaan 28.11.2023 § 154 lähettää kunnan johtaville viranhaltijoille ennakkoarviointia koskevat kysymykset vuoden 2023 toteutumisen osalta.

 

Ennakkoarviointilomakkeen ovat palauttaneet kunnanjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, tekninen johtaja sekä hyvinvointi- ja sivistysjohtaja.

 

 

 

Päätösehdotus Lautakunta keskustelee ennakkoarvioinneista ja päättää huomioida ne arviointikertomuksen laadinnassa.

 

Päätös Timo Hännikäinen poistui klo 17.30 tämän pykälän aikana. Pöytäkirjantarkastajaksi § 5-8 valittiin Anna-Maija Nieminen.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.