Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 104



 

Lausuntopyyntö/Hämeenlinnan hallinto-oikeus / Talousjohtajan viran täyttäminen

 

Kunnanhallitus 16.05.2022 § 104  

165/01.01.01/2021  

 

 

 Asian valmistelija: kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on 3.5.2022 pyytänyt Joutsan kunnanhallituksen lausuntoa Kalle Willmanin valitukseen Joutsan kunnanhallituksen päätökseen 11.04.2022 § 92. Asiakirjoihin liitetään jäljennökset valituksenalaisen päätöksen perusteena olevista asiakirjoista. Lausunnossa tulee antaa selostus asiasta, vastata oikeudenkäynnin osapuolten esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausua esitetystä selvityksestä. Lausunto ja asiakirjat on toimitettava hallinto-oikeudelle viimeistään 2.6.2022.

 

Valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskee Joutsan kunnan kunnanhallituksen päätöstä, joka koskee kunnanhallitus 14.03.2022 § 64 Talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen (Liite 1.) ja Kunnanhallitus 11.04.2022 § 92 Oikaisuvaatimus talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen / koeaika (Liite 2.). Valittaja vaatii, että päätös on lain vastaisena kumottava.

 

Joutsan kunta toteaa, että asiassa on jäänyt epäselväksi mitä lakia valittajan mukaan kunta on rikkonut. Perusteluissaan Willman viittaa kunnan hallintosääntöön, eikä yksilöi lakia tai lainkohtaa, jota kunta ei olisi noudattanut.

 

Valittaja ei ole tuonut valituksessaan mitään olennaista uutta tietoa kunnanhallituksen käsiteltyä asiaa koskevan oikaisuvaatimuksen. Valittaja toteaa, että mitään perusteluja koeajan lyhentämiselle ei esitetty. Oikaisuvaatimuksen käsittelyn yhteydessä esittelytekstissä sanotaan:

 

” Esittelijänä toiminut kunnanjohtaja on kunnanhallituksen kokouksessa perustellut suullisesti koeajan lyhentämistä. Perusteena lyhentämiselle olivat HTM Matias Penttisen henkilökohtaiset ominaisuudet: talous- ja hallintojohtajan tehtävän haltuun ottaminen, laaja henkilökohtainen osaaminen, sosiaaliset taidot ja ahkeruus. Kunnanhallitus on asiasta käydyssä keskustelussa yhtynyt kunnanjohtajan näkemykseen. Matias Penttisen on vakuuttanut esimiehensä ja kunnanhallituksen sekä kunnanvaltuuston puheenjohtajiston osaamisellaan, minkä vuoksi kunnanhallitus on halunnut sitouttaa Penttisen Joutsan kuntaan lyhentämällä koeaikaa.”

 

Valittaja perustelee valituksessaan, että kunnan hallintosäännön 39 §:n mukaan koeajasta määräämisestä tai siitä sopimisesta ja koeajan pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen. Kunnanhallitus on siten viran auki julistaessaan ja valitessaan Penttisen virkaan päättänyt 6 kuukauden koeajasta, mutta lyhentänyt koeajan, sen ollessa meneillään, yksipuolisella päätöksellään.

 

Talous- ja hallintojohtajan virkaan valinta kuuluu hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen toimivaltaan. Kunnanhallitus on oikaisuvaatimusta käsitelleessään vastannut koeaika-asiaan seuraavasti:

 

”Viranhaltijan koeajasta säädetään Laissa kunnallisen viranhaltijan palvelussuhdeturvasta 4§:ssä. Virkaa täytettäessä voidaan määrätä, että virkasuhteessa noudatetaan enintään kuuden kuukauden koeaikaa. Virkasuhteessa (kunnallinen viranhaltija ja valtion virkamies) koeaika ei perustu sopimukseen vaan työnantajan yksipuoliseen määräykseen. Koeajan tarkoitus on antaa työnantajalle tilaisuus selvittää mm. työntekijän ammattitaito sekä soveltuvuus työhön ja työyhteisöön. Työntekijä puolestaan pystyy koeaikana päättelemään, vastaavatko työn sisältö ja työolosuhteet odotuksia.

 

Laissa ei mainita erikseen koeajan lyhentämistä, ainoastaan enimmäiskestosta. Koska koeaika on työnantajan yksipuolinen määräys, sitä voidaan lyhentää. Ennen asian esittelyä kunnanjohtaja on selvittänyt talous- ja hallintojohtajan myönteisen suhtautumisen koeajan lyhentämiseen.

 

Kunnanhallituksen päätös ei loukkaa muiden työntekijöiden tai hakijoiden perustuslaillisia oikeuksia. Perustuslain 6§:n mukaan: ” Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Jokaisen työntekijän koeaika arvioidaan yksilöllisesti lain koeajan enimmäiskestoa noudattaen.”

 

Valituksessaan Willman huomauttaa, että vakavana menettelyvirheenä on pidettävä sitä, että oikaisuvaatimusta (Liite 3.) ei jaettu kunnanhallituksen jäsenille kokoukseen 11.04.2022 eikä sitä liitetty pyytämääni otteeseen (Liite 2.) valitusta varten. Näin ollen on epäselvää, tuleeko oikaisuvaatimukseni edes arkistoitavaksi.

 

Asian käsittelyssä ja menettelytavoissa ei ole tapahtunut virhettä. Toimistosihteeri Leena Hietala on vastannut Willmanin asiaa koskevaan tiedusteluun seuraavasti:

 

” Asianhallintajärjestelmään on avattuna asia Talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen 2021. Tämän asian alle on liitetty asian käsittelyyn liittyvät asiakirjat työpaikkailmoitus, kokousasiat sekä lähettämäsi oikaisuvaatimus. Asiakirjoille on määritelty säilytysajat, julkisuusluokat ym. taustatiedot. Oikaisuvaatimuksesi on tämän asian alla pysyvästi säilytettävänä asiakirjana. Ajatuksena on, että kaikki asiakirjat liittyvät johonkin asiaan ja asian alle liitetään asian käsittelyn yhteydessä muodostuvat tai saapuvat asiakirjat.  Oikaisuvaatimus on liitetty myös kunnanhallituksen kokousasiaan 11.4.2022 § 92. Kun kunnanhallituksen jäsenille/päätöksentekijöille lähtee esityslista sähköinen kokous -järjestelmään, esityslistan liitteenä on asiakirjoja, joita ei aina liitetä pöytäkirjaan.  Tässä asiassa oikaisuvaatimuksen kanssa on menetelty näin.”

 

Joutsan kunnanhallitus on perustellut Willmanin valitukseen liittyvät asiat käsitelleessään asiaan liittyvää oikaisuvaatimusta, eikä sillä ole asiaan muuta lisättävää.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle esittelytekstin mukaisen lausunnon.

 

Päätös Matias Penttinen poistui (osallisuusjäävi) kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Asian käsittelyn ajan pöytäkirjan pitäjänä toimi kunnanjohtaja Harri Nissinen.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Matias Penttinen palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn jälkeen.