RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 01.04.2025/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Arviointikertomus kunnan hallinnosta ja taloudesta vuodelta 2024
Tarkastuslautakunta 14.01.2025 § 6
Lautakunnan jäsenten kesken on aiemmin sovittu vuoden 2024 hallinnon ja talouden seuranta- ja arviointikohteiden jakamisesta seuraavasti:
- tekninen toimi: Anna-Maija Nieminen, Juha Järvinen ja Timo Hännikäinen
- elinkeinotoimi: Anna-Maija Nieminen, Juha Järvinen ja Timo Hännikäinen
- hyvinvointi- ja sivistystoimi: Marja Kallioinen ja Liisa Temisevä
- talousasiat: Eero Peltoniemi, apuna kaikki yhdessä
- yleishallinto, konserniyhteistyö, yhteistyökumppanit: Eero Peltoniemi, apuna kaikki yhdessä
Tilinpäätös ja henkilöstökertomus toimitetaan tarkastuslautakunnan jäsenille niiden valmistuttua.
Tilintarkastaja tulee antamaan tilintarkastajan selosteen ja tilintarkastuskertomuksen vuodesta 2024 tarkastuslautakunnan kokoukseen 1.4.2025.
Arviointikertomus tulee olla valmis toukokuun loppuun mennessä.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta laatii aikataulun kunnan hallinnon ja talouden arviointikertomuksen 2024 laadinnasta.
Päätös Seuraava kokous tiistaina 1.4.2025 klo 16.15 käräjäsalissa. Kokoukseen kutsutaan tilintarkastaja Mika Mikkonen esittelemään tarkastuskertomus sekä hyvinvointikoordinaattori kertomaan hyvinvointikertomuksesta.
Kokouksessa 1.4.2025 aikataulutetaan kevään loput kokoukset niin, että arviointikertomus on valmis toukokuun loppuun mennessä.
Tarkastuslautakunta 01.04.2025 § 14
152/00.03.01/2024
Kunnanhallitus on käsitellyt kokouksessaan 24.3.2025 tilinpäätöksen ja henkilöstökertomuksen.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa ja sopii kevään kokousaikataulun.
Päätös Tarkastuslautakunnan seuraavat kokoukset pidetään 24.4.2025 klo 16.15 ja 8.5.2025 klo 16.15.
Alustavat tekstit arviointikertomusta varten tulee toimittaa viimeistään 17.4. lautakunnan sihteerille.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |