Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 13.04.2026/Asianro 11


10 Kuntastrategia 2026-2030

 

Kuntastrategia 2026-2030

 

Kunnanhallitus 13.04.2026     

163/00.01.02/2025  

 

 

 Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Kunnanhallitus päätti 15.9.2025 kuntastrategian valmistelusta, että kuntalaisia osallistetaan ja heiltä pyydetään palautetta valmisteilla olevasta kuntastrategiasta. Lisäksi päätettiin, että valtuustoa pyydetään käsittelemään kuntastrategialuonnosta seminaarissa ennen sen hyväksymistä.

 

Kuntastrategiaa on esitelty ja käsitelty valtuuston seminaareissa. Laajennettu johtoryhmä on valmistellut visiota valtuustoseminaarin pohja-aineiston perusteella. Toimintaohjelmia on täydennetty ja kuntastrategiaa täsmennetty kunnan asukkaiden webropol-kyselyssä antaman palautteen perusteella. Kunnanjohtaja on esitellyt kuntastrategialuonnosta nuorisovaltuustolle sekä vanhus- ja vammaisneuvostolle.

 

Joutsan kuntastrategian pääteemat ovat älykäs sopeutuminen ja merkityksellinen elämä. Visioksi esitetään ”Yhteisöllistä ja merkityksellistä elämää: Joutsa on asukkailleen läheinen, rohkeasti luova, menestykseen kannustava ja ympäristöltään viihtyisä. Joutsa on turvallinen meille kaikille.” Toimintaohjelmat sisältävät konkreettiset tavoitteet valtuustokaudelle, perustelut tavoitteille ja toimenpiteet sekä vuotuisen arvioinnin. Lisäksi kuntastrategia sisältää kuntalaissa määritellyt sisällöt kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistämisestä, palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta, kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, omistajapolitiikan, henkilöstöpolitiikan, kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämisen. Kunnan toimintaperiaatteet kuvaavat myös toiminnan arvoja. Toimintaperiaatteet liittyvät vastuullisuuteen, avoimuuteen, kestävään kehitykseen, toistemme kunnioitukseen ja joutsalaisuuden uudistamiseen ja kehittämiseen.

 

Kuntastrategiassa päätetään kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista ja josta kunnan kaikki keskeisin päätöksenteko, suunnittelu ja kehittäminen johdetaan. 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle liitteenä olevan kuntastrategian 2026–2030 hyväksymistä.

 

Päätös