Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 251


 

Digiavun tarjoaminen kuntalaisille

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 19.11.2024 § 73 

 

 

 

 Asian valmistelija(t): Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka ja hyvinvointikoordinaattori Johanna Pajunen

 

 Joutsassa on tarjottu digiapua 70 vuotta täyttäneille kuntalaisille palvelusetelimallilla hyvinvointi- ja sivistyslautakunnan päätöksen (18.6.2024 §51) mukaisesti syksyllä 2024. Palveluseteliä on voinut hakea joko sähköisellä lomakkeella kunnan verkkosivujen kautta tai paperilomakkeella. Yhden palvelusetelin arvo on ollut 50 euroa ja jokaiselle ehdot täyttävälle hakijalle on myönnetty kaksi palveluseteliä, jotka tulee käyttää vuoden 2024 loppuun mennessä. Palveluun on käytetty Teuvo Kurkisen rahastoa.

 

 Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 18.6.2024, että digiavun käytännön toteutusta tarkastellaan kesäkuun 2025 lautakunnassa, mutta palvelun saumattoman jatkuvuuden vuoksi sitä tulisi tarkistaa ennen vuodenvaihdetta. Kunnanhallituksen päätös rahastovarojen käytöstä on määräaikainen ja voimassa kuluvan vuoden loppuun.

 

 Digiavun palveluseteleitä on lokakuun 2024 loppuun mennessä hakenut 39 henkilöä ja kaikille hakijoille on myönnetty kaksi palvekuseteliä käytettäväksi vuoden loppuun mennessä. Hakijat ovat syntyneet vuosien 1934-54 välisellä ajalla ja hakijoiden keski-ikä on 75,4 vuotta. Digiavusta on ilmoitettu paikallislehdessä ja hyvinvointikoordinaattori on käynyt kertomassa palvelusta senioreille suunnatuissa tilaisuuksissa

 

 Syksyn 2024 aikana on kerätty palautetta sekä palveluntuottajilta että käyttäjiltä. Palvelusetelien arvoon ja määrään on pääasiassa oltu tyytyväisiä, mutta useampi käyttäjä on toivonut, että palvelusetelien yhteydessä olisi palveluntuottajien yhteystiedot. Palveluntuottajilta saadun tiedon mukaan palveluseteleitä on käytetty pääasiassa uusien laitteiden, kuten matkapuhelimen tai tietokoneen käyttöönottoon tai päivittämiseen.

 

 Syksyllä 2024 toteutetun pilotin perusteella vaikuttaa siltä, että palvelusetelimalli on ollut toimiva tapa kunnan kustantaa digiapua. Pidetään palvelusetelin arvo samana (50 euroa/kpl), mutta myönnetään kolme palveluseteliä/hakija. Nostetaan palvelun edellyttämä ikä 75 vuoteen. Ilmoitetaan palvelun jatkosta ja hakuajasta paikallislehdessä ja liitetään palveluseteliin palveluntuottajien yhteystiedot.

 

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päättää:
1. jatkaa digiavun toteuttamista palvelusetelimallilla 75 vuotta täyttäneille
2. esittää, että kunnanhallitus päättää digiopastuspalveluihin käytettävät rahastovarat.

 

Päätös Hyvinvointikoordinaattori Johanna Pajunen oli kokouksessa esittelemässä asiaa.

Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päättää:
1. jatkaa digiavun toteuttamista palvelusetelimallilla 70 vuotta täyttäneille
2. esittää, että kunnanhallitus päättää digiopastuspalveluihin käytettävät rahastovarat.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 25.11.2024 § 251  

90/07.00.00/2023  

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää digiopastuspalveluihin vuodelle 2025 käytettäväksi Teuvo Kurkisen rahaston varoja.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.