RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 135
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö khall § 99 ja § 101
Kunnanhallitus 10.06.2024 § 135
55/10.02.02/2024
Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen, talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen ja tekninen johtaja Arttu Mönkölä
Kunnan jäsen Pekka Huikko on tehnyt Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kunnallisvalituksen kunnanhallituksen päätöksestä 4.3.2024 / § 50 ja siihen liittyvästä oikaisuvaatimuksen ratkaisusta 29.4.2024 / § 99 sekä kunnanhallituksen päätöksestä 18.3.2024 / § 68 ja siihen liittyvästä oikaisuvaatimuksen ratkaisusta 29.4.2024 / § 101. Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Joutsan kunnalta lausuntoa kunnallisvalituksen alaisista päätöksistä sekä kehottaa lisäksi varaamaan Pauliina Maukoselle tilaisuuden lausunnon antamiseen.
Kunnanhallitus toteaa ensimmäiseksi, että hallinto-oikeusvalituksissa ei ole oikaisuvaatimuksiin nähden tuotu esille merkittäviä uusia näkökulmia. Kunnanhallitus painottaa, että kunnanhallituksen päätös 4.3.2024 / § 50 pöytäkirjantarkistuksineen on koskenut asian eli osayleiskaavan laadinnan valmistelua, eikä siinä ole muutoksenhakuoikeutta.
Maakuntakaavan lainvoimaisuudesta kunnanhallitus toteaa, että Keski-Suomen maakuntakaava 2040 on tullut voimaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 93 §:n mukaisten kuulutusten myötä. Kuulutukset on julkaistu Keski-Suomen liiton verkkosivuilla ja alueen kunnissa niin kuin kunnalliset ilmoitukset niissä julkaistaan. Keski-Suomen maakuntahallitus päätti kokouksessaan 23.2.2024 (§ 11) määrätä maankäyttö- ja rakennuslain 201 §:n nojalla Keski-Suomen maakuntavaltuuston 8.12.2023 (§ 21) hyväksymän Keski-Suomen maakuntakaavan 2040 tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Maakuntakaavan mukaisuudesta kunnanhallitus toteaa kyseessä olevan kaavoitussopimuksen hyväksyminen. Sopimuksessa ei voida sitovasti sopia kaavojen sisällöstä. Kaavoitus on prosessina itsenäinen, ensisijainen ja riippumaton kunnan harjoittamasta sopimustoiminnasta.
Maakuntakaava-alueesta poikkeamisen perusteluiden puuttumisen osalta kunnanhallitus toteaa päätöksen koskevan kaavoitussopimusta. Kaavoitussopimuksessa ei voida sitovasti sopia kaavojen sisällöstä. Kaavoitus on prosessina itsenäinen, ensisijainen ja riippumaton kunnan harjoittamasta sopimustoiminnasta.
Esteellisyyden osalta kunnanhallitus toteaa, että osakeyhtiölakia ei sovelleta kunnallisessa päätöksenteossa. Esteellisyyttä arvioidaan kunnanhallituksessa hallintolain 28 §:ssä säädettyjen esteellisyysperusteiden mukaisesti. Henkilö on esteellinen mm., jos:
5) hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä…, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa
7) luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.
Kuitenkaan kuntalain 97 §:n 4 momentin mukaan hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohtaa ei sovelleta kunnan luottamushenkilöön, viranhaltijaan tai työntekijään, vaikka tämä olisi mainitussa lainkohdassa tarkoitetussa asemassa kunnallisessa liikelaitoksessa tai kuntayhtymässä. Henkilö olisi kuitenkin esteellinen, jos kunnan edut olisivat ristiriidassa liikelaitoksen tai kuntayhtymän etujen kanssa taikka asian tasapuolinen käsittely edellyttäisi, ettei henkilö osallistu asian käsittelyyn.
Esteellisyyden toteaa aina henkilö itse tai mikäli näin ei tapahdu, toimielin. Tässä tapauksessa esteellisyyksiä ei ole todettu ja kunnanhallitus katsoo, että oikaisuvaatimuksen tekijän mainitsemaa esteellisyysperustetta ei Suur-Savon Sähkön hallintoneuvoston tai Pauliina Maukosen puolison kirkkoneuvoston luottamushenkilöpaikan suhteen ole.
Kaavoitussopimuksen väitetyistä virheistä tai puutteista kunnanhallitus toteaa, että sopimuksessa on ollut käsiteltävään asiaan nähden riittävät tiedot ja sopimus on näin ollen ollut hyväksyttävissä. Lisäksi asiaan on perehdytty valmistelun ja päätöksenteon kannalta riittävästi.
Kunnanhallitus katsoo lisäksi, että Joutsan kunta ei ole velvollinen korvaamaan asiassa oikeudenkäyntikuluja ja täytäntöönpanoa voidaan jatkaa lainvoimaisuuden puuttumisesta huolimatta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle yllä kuvatun lausunnon.
Päätös Sari Hovila (intressijäävi) ilmoitti esteellisyydestään ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Varajäsen Heikki Kuurne saapui kokoukseen (Teams) paikalle tämän pykälän ajaksi.
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |