Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.07.2021/Pykälä 143


 

Hälytysrahan myöntäminen

 

Perusturvalautakunta 25.05.2016 § 59

 

Joutsan kunnan vanhuspalveluissa on tällä hetkellä maksettu hälytysrahaa tilanteissa, joissa työntekijä on hälytetty töihin työnantajan toimesta vapaa-ajallaan. Arkisin kertakorvauksena maksettava hälytysraha on ollut 30 euroa, yö- ja viikonlopputyössä 45 euroa. Työntekijän tehdessä kaksi peräkkäistä työvuoroa työnantajan pyynnöstä, työnantaja on maksanut tästä 45 euron kertakorvauksen. Nämä taksat ovat olleet käytössä 11/2008 lukien (perusturvalautakunta 26.11.2008 § 119).

 

KVTES:n 24§:n mukaan viranhaltija/työntekijä kutsutaan (hälytetään) työnantajan toimesta työhön vapaa-aikanaan hänen poistuttuaan työpaikalta ilman, että hänet on määrätty olemaan varalla tai että hänelle on etukäteen ilmoitettu tällaisesta työstä. Kutsun pitää edellyttää enintään viiden tunnin kuluessa tapahtuvaa työhön saapumista. Mikäli työhön kutsu tapahtuu enintään tuntia ennen työvuoroluettelon mukaista työhön saapumista, hälytysrahaa ei makseta.

 

Työnantajan näkökulmasta hälytysrahan maksaminen voi helpottaa niitä haasteellisia tilanteita, joissa työnantaja joutuu tiedustelemaan vakituisessa virka- tai työsuhteessa olevilta työntekijöiltä mahdollisuutta tulla hälytysluonteiseen työhön vapaa-ajallaan. Tavallisimmin kyseessä on tilanne, jossa joku työvuorossa olevista työntekijöistä on estynyt saapumasta työhönsä esim. sairastumisen vuoksi.

 

Tällä hetkellä seututerveyskeskus maksaa henkilöstölleen hälytysrahaa seuraavasti:

- Tuplavuorokorvaus on 50 euroa (henkilö jää esimerkiksi aamuvuoron jälkeen tekemään iltavuoron esimiehen pyynnöstä)

 

 - Hälytysraha 70 euroa (henkilö tulee esimerkiksi vapaapäivältään työvuoroon 5 tunnin kuluessa pyynnöstä)

 

Yhdenmukaistamiseksi Joutsan kunnan vanhuspalveluiden hälytysrahan maksamisen perusteita tulisi tarkistaa.

 

(Valmistelijat: kotihoidon esimies Marjatta Virtanen p. 0400 670 089, asumispalvelujen- ja hoitotyön esimies Terhi Kallio p 040 358 8160)

 

Peruspalvelujohtajan ehdotus:

Perusturvalautakunta esittää henkilöstöasiantoimikunnalle, että hälytysrahakäytäntö yhdenmukaistetaan seututerveyskeskuksen kanssa. Tuplavuorokorvauksena maksetaan 50 euroa ja hälytysrahana 70 euroa.

Näin työvoiman sijoittumisessa vähennetään kilpailuasetelmaa eri työnantajien kesken.

 

 Päätös:

Peruspalvelujohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 __________

 

Henkilöstöasiain toimikunta 22.08.2016 § 10

 

Palkka-asiamiehen esitys:

Henkilöstöasiantoimikunta esittää kunnanhallitukselle että perusturvalautakunnan esitys hyväksytään siten että se koskee myös kehitysvammahuollon kolmivuorotyötä tekeviä työntekijöitä.

 

 Päätös:

 Palkka-asiamiehen esitys hyväksyttiin.

 

 __________

 

Kunnanhallitus 12.09.2016 § 153

 

 Kunnanjohtajan ehdotus:

 Kunnanhallitus päättää asiassa henkilöstöasiaintoimikunnan esityksen mukaisesti.

 

 Päätös:

 Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Marjaana Kuitunen poistui kokouksesta esteelisenä tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 __________

 

Kunnanhallitus 02.07.2018 § 161

      

Johtoryhmä on keskustellut 28.5.2018 tarpeesta ottaa hälytysraha käyttöön myös ICT-asiantuntijan osalta. Esimerkiksi maanantainaamuna 25.6.2018 ICT-asiantuntija jouduttiin hälyyttämään vuosilomapäivältä töihin, koska esim. kunnanviraston nettiyhteydet eivät toimineet.

 

Hallintosäännön 28 § mukaan kunnanhallituksella on toimivalta henkilöstöasioissa asioissa, joista ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä. Hallintosäännön 23 § mukaan kunnanjohtaja päättää palkoista osastopäällikön, talous- tai hallintojohtajan esityksestä ja hallintosäännön liitteen mukaan hallintojohtaja päättää muiden kuin harkinnanvaraisten työ- ja virkaehtosopimusten mukaisten palkan lisien myöntämisesetä. Hälytysraha on harkinnanvarainen lisä, joten päätösvalta asiasta on kunnanhallituksella.

 

(valmistelija: ma. hallintojohtaja Sari-Maarit Peltola, sari.peltola@joutsa.fi, 040 6533 165)

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että hälytysraha 70 € koskee myös ICT-asiantuntijaa.

 

Päätös:

Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

__________

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 05.07.2021 § 143  

146/01.02.01/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): Talous- ja hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 358 0007

 

 

Nykyiset hälytysrahan korvaukset ovat:

- Tuplavuorokorvaus on 50 euroa (henkilö jää esimerkiksi aamuvuoron jälkeen tekemään iltavuoron esimiehen pyynnöstä)

 

- Hälytysraha 70 euroa (henkilö tulee esimerkiksi vapaapäivältään työvuoroon 5 tunnin kuluessa pyynnöstä)

 

Kvtes 22 § mukaan työhön saapumisesta aiheutuvasta häiriöstä maksetaan 7,61 euron hälytysraha, mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan (hälytetään) työnantajan toimesta työhön vapaa-aikanaan hänen poistuttuaan työpaikalta ilman, että hänet on määrätty olemaan varalla tai että hänelle on etukäteen ilmoitettu tällaisesta työstä. Kutsun pitää edellyttää enintään viiden tunnin kuluessa tapahtuvaa työhön saapumista. Mikäli työhön kutsu tapahtuu enintään tuntia ennen työvuoroluettelon mukaista työhön saapumista, hälytysrahaa ei makseta. Viranhaltijalle/ työntekijälle maksetaan vähimmäiskorvaus hälytysluonteisen työn edellyttämistä matkakuluista.

 

Talous- ja hallintojohtaja on käynyt pääluottamusmiesten kanssa neuvotteluita hälytysrahan myöntämisen periaatteista ja korvauksien määrästä. Hälytysrahan määrää on viimeksi tarkastettu vuonna 2016.

 

Hälytysrahan määräksi on neuvoteltu seuraavat summat:

- arkipäivä   70 euroa

- viikonloppu   90 euroa             

- juhlapyhä   110 euroa

 

Tuplavuorokorvauksen määrä pidetään 50 eurossa, mutta henkilöt jotka vuorossaan täyttävät hälytysrahan, sekä tuplavuorokorvauksen kriteerit ovat oikeutettuja molempiin korvauksiin.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1.hälytysrahan määräksi
- arkipäivä   70 euroa
- viikonloppu   90 euroa             
- juhlapyhä   110 euroa
2.Tuplavuorokorvauksen määräksi 50 euroa
3.henkilöt jotka vuorossaan täyttävät hälytysrahan, sekä tuplavuorokorvauksen kriteerit ovat oikeutettuja molempiin korvauksiin.

 

Päätös Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.