Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 07.09.2026/Pykälä 31


# Valtuustoaloite_Hallintosäännön 4 §

 

Valtuustoaloitteet

 

Valtuusto 7.9.2026 § 31  

   

 

 

Hallintosäännön 117 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

 

Päätösehdotus Tehdyt aloitteet lähetetään kunnanhallituksen valmisteltaviksi.

 

 

Päätös Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteinen valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen hallintosäännön 4 §:n muuttamisesta Kuntaliiton mallisäännön mukaiseksi.  Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.