Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 186



 

Lupa- ja valvontaviraston selvityspyyntö kantelua koskevassa asiassa LVV-U/104989/2026

 

Kunnanhallitus 24.8.2026 § 186  

133/00.02.01/2026  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Kunnanvaltuutettu ja hallituksen jäsen Kalle Willman on tehnyt kantelun Lupa- ja valvontavirastolle kunnanhallituksen pöytäkirjan tarkastamistavan muuttamisesta.

 

Kantelua Willman perustelee mm. seuraavasti: Kunnanhallitus ei tehnyt päätöstä pöytäkirjan tarkastamistavan muuttamisesta, mutta kuitenkin pöytäkirjaan vastustuksestani huolimatta (Liite 2.) kirjattiin ilman esittelijän

(kunnanjohtaja) esittelyä päätös: "Päätösehdotus Toimielin valitsee tämän pöytäkirjan tarkastajiksi kaksi jäsentä keskuudestaan. Pöytäkirja tarkastetaan välittömästi kokouksen jälkeen". Vuosia teksti kuului: "Toimielin valitsee pöytäkirjan tarkastajiksi kaksi jäsentä keskuudestaan". Tämä menettely vallitsee kaikissa kunnissa, paitsi tilanteessa, jossa päätöksellä on erityinen kiire. Näin ei ollut kokouksessa. Tämän kaltainen menettely on myös Kuntaliiton suositus. Pöytäkirjan välitön tarkastaminen käytössä olevalla Innofactor- järjestelmällä tarkoittaa sitä, että kunnanhallituksen jäsenillä tulee olla yleensä ja kokouksessa mukana kännykkä, jossa on mobiilivarmennemahdollisuus tai pankkitunnukset, jotta tarkastus on mahdollista kokouksen jälkeen heti suorittaa. Jäsenille ei voida asettaa tämän kaltaista vaatimusta, koska vaalilaki eikä perustuslaki tunne tätä edellytystä asettua ehdolle ja tulla valituksi luottamushenkilöksi. Saamieni tietojen mukaan monien kuntien käyttämät kokousohjelmat mahdollistavat tarvittaessa välittömän tarkastamisen.

Esitän että LVV kiinnittää Joutsan kunnan hallituksen huomiota tähän lain vastaiseen menettelyyn ja kieltää kyseisen käytännön.

 

Kunnanhallitus toteaa, että vastoin kantelijan näkemystä kunnanhallitus on jokaisessa kokouksessaan päättänyt pöytäkirjan tarkastamistavasta. Myöskään pöytäkirjan allekirjoittamistapa ei ole muuttunut ja vahva tunnistautuminen pöytäkirjan sähköisessä allekirjoittamisessa on tarpeellinen tarkastavat allekirjoittajat pöytäkirjan sitten kotona tai kokouksen jälkeen kokouspaikalla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus

Kunnnahallitus päättää antaa Lupa- ja valvontavirastolle yllä olevan lausunnon.

 

Päätös

Kalle Willman poistui kokouksesta (asianosaisjäävi, valituksen tekijä) tämän pykälän käsittelyn ajaksi. 

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.