RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.01.2025/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
6 | Oikaisuvaatimus KH 16.12.2024 § 261 |
![]() |
7 | Eriävä mielipide KH 16.12.2024 Asia 7 Valtuuston päätösten hyväksyminen |
Oikaisuvaatimus / Valtuuston 16.12.2024 päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 13.01.2025 § 10
32/00.02.01/2024
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Valtuutettu, kunnanhallituksen ja kunnan jäsen Kalle Willman on tehnyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätöksestä 16.12.2024, § 261, valtuuston päätösten täytäntöönpano.
Oikaisuvaatimuksessaan Willman vaatii kunnanhallituksen päätöksen uudelleenkäsittelyä, valtuuston päätösten jättämistä täytäntöönpanematta sekä valtuuston kokouksen uudelleen pitämistä.
Ensi vaiheessa on selvitettävä täyttyvätkö edellytykset oikaisuvaatimuksen ottamisesta käsiteltäväksi. Päätös ei ole ollut oikaisuvaatimuskelpoinen, sillä se koskee täytäntöönpanoa. Näin ollen asiassa ei ole ollut oikaisuvaatimusoikeutta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta
Päätös Kalle Willman ilmoitti esteellisyydestään (asianosaisjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |