RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 156
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esityslistan hyväksyminen
Kunnanhallitus 07.08.2023 § 156
Kokouskutsun yhteydessä on toimitettu kokouksen esityslista liitteineen. Joutsan kunnan hallintosäännön 132 § mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Joutsan kunnan hallintosäännön 133 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä kokouksen esityslistan.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Paula Kinnunen oli kokouksen alussa esittelemässä Joutsan Joutopäivien 2023 toteutumista.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |