RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Valtuustoaloite / Urheilusponsoroinnin säännöt
Kunnanhallitus 17.11.2025 § 256
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Vihreiden valtuustoryhmä on valtuuston kokouksessa 3.11.2025 jättänyt valtuustoaloitteen urheilusponsoroinnin kriteerien avoimuuden lisäämisestä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen talous- ja hallintojohtaja Matias Penttisen valmisteltavaksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Kunnanhallitus 15.6.2026
191/00.02.00/2025
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Valtuustoaloitteen valmistelun edetessä kävi ilmeiseksi, että urheilusponsoroinnin kriteerien lisäksi samassa yhteydessä on välttämätöntä tarkastella laajasti myös mm. yhdistysavustuksia, tiloja ja testamenttirahastoja.
Kunta myöntää vuosittain erilaisia avustuksia, joiden myöntämisestä ei ole erikseen säädetty laissa. Avustusten myöntäminen on harkinnanvaraista ja kunta voi itse päättää myöntämisperusteista. Kunta on aiempina vuosina myöntänyt yleis- ja kohdeavustuksia kulttuuri- ja vapaa-ajan toimijoille, kylien kehittämisen kohdeavustusta, sponsorisopimuksia sekä yksittäisiä avustuksia pitkin vuotta. Lisäksi kunta on antanut tiloja yhdistystoimijoiden käyttöön maksutta ja rahastovaroilla on tuettu laajasti erityyppisiä toimintoja.
Aloitteen valmistelun edetessä pyydettiin palautetta sekä kuntaorganisaation eri asiantuntijoilta, että seuroilta ja järjestöiltä. Yhdistysten oli mahdollista antaa palautetta esitettävänä olevista, uusista yhdistysavustusten myöntämisperusteista sähköisen lomakkeen kautta. Palautetta saatiin kymmeneltä eri yhdistykseltä. Uudistusta pidettiin tarpeellisena ja erityisesti myöntämisperusteiden tarkennusta kiiteltiin. Vastauksissa toivottiin, että viestintään kiinnitetään jatkossa erityistä huomiota.
Uusissa avustuskriteereissä ja avustusten myöntämisessä tullaan painottamaan avustettavan toiminnan vaikutusta kunnan elinvoimaan ja kuntalaisten hyvinvointiin. Esityksessä kaikki aikaisimmin käytössä olleet avustusmuodot poistuvat käytöstä ja tilalle tulee uudet avustusmuodot ja kriteerit. Esimerkiksi alle 18-vuotiaiden salimaksuista ja niiden takaisinmaksusta kohdeavustuksin luovutaan ja jatkossa kaikki alle 18-vuotiaiden vakituiset salivuorot ovat maksuttomia.
Avustuksiin käytettävissä oleva määräraha vahvistetaan vuosittain talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Liitteessä uudet yhdistysyhteistyön muodot ja säännöt:
- yhdistysavustukset
- yhteistyösopimukset
- tilat
- lahjoitusrahastot
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan yhdistysyhteistyön ohjeen 1.1.2027 alkaen. Muutoksen viestintään panostetaan syksyn 2026 aikana.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |