Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 25.05.2026/Asianro 4


1 Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2025

 

Kunnan hyvinvointikertomus 2025

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 12.05.2026 § 37 

 

 

 

Asian valmistelijat: hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka, hyvinvointikoordinaattori Johanna Pajunen

 

Kuntalain mukaan (410/2015 1§) kunnan tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

Terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia valmistelemaan vuosittain raportin sekä kerran valtuustokaudessa laajemman hyvinvointikertomuksen valtuustolle. Hyvinvointikertomus, joka voi jakaantua sekä suunnitelmaan että raporttiin, on eri hallinnonalojen asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä koottu tiivis asiakirja, joka toimii ennen kaikkea johtamisen työvälineenä, poliittisen päätöksenteon tukena sekä strategiatyön ja suunnittelun ja sen toimeenpanon perustana. Hyvinvointikertomus tulee aina käsitellä ja hyväksyä valtuustotasolla.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tehdään kaikilla kunnan toimialoilla. Kunta seuraa, asettaa tavoitteita ja koordinoi hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen työtä. Kunnan eri toimialoilla ja eri luottamuselimissä on tarpeen käsitellä kunnan hyvinvoinnin ja terveydenedistämistä.

Vuoden 2025 hyvinvointikertomuksen vuosiraportti on laadittu hyvinvointikoordinaattorin ja hyvinvointi- ja sivistysjohtajan toimesta. Vuosiraportti on käsitelty vanhus- ja vammaisneuvostossa, ehkäisevän työn työryhmässä sekä hyvinvointityöryhmässä. Hyvinvointikoordinaattori on esitellyt vuosiraportin tuloksia tarkastuslautakunnalle 9.4.2026.

Hyvinvointikoordinaattori esittelee kokouksessa hyvinvointikertomuksen vuosiraportin luonnosversion, joka on esityslistan liitteenä. Osa indikaattoritiedoista päivittyy vielä toukokuun aikana, joten raportti on vielä luonnostilassa.

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta hyväksyy hyvinvointikertomuksen vuosiraportin vuodelta 2025 ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyvinvointikoordinaattori Johanna Pajunen oli kokouksessa esittelemässä asiaa.

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta hyväksyi kunnan hyvinvointikertomuksen 2025 siten, että hyvinvointikoordinaattori voi tehdä vielä teknisiä korjauksia kertomukseen kunnanhallituksen käsittelyyn asti. Tuloksista nousi esille erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden ja sairastavuuden merkitys.

 

 

Kunnanhallitus 25.05.2026     

27/00.01.02/2026  

 

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää hyvinvointikertomuksen vuosiraportin vuodelta 2025 valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös