RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 02.03.2026/Asianro 4
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Valtuustoaloite / Siirtolapuutarha Oravakiveen
Kunnanhallitus 17.11.2025 § 254
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Valtuutettu Kalle Willman on valtuuston kokouksessa 3.11.2025 jättänyt valtuustoaloitteen Oravakiven alueen hyödyntämisestä siirtolapuutarhaksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen tekninen johtaja Arttu Mönkölän valmisteltavaksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Kunnanhallitus 08.12.2025 § 276
Asian valmistelija(t): Tekninen johtaja Arttu Mönkölä
Joutsan kunnanhallituksen käsittelemä kaavoitusohjelma 2025 eteenpäin sisältää vireillä olevat ja lähiaikoina käynnistyvät merkittävät kaavamuutoskohteet. Oleellisena kaavoitushankkeena on valittu Oravakiven osittainen kaavamuutos, jossa yrityspuisto kaavoitetaan loma- ja ympärivuotiseen asumiseen.
Siirtolapuutarha-alue ei ole suoraan ristiriidassa vapaa-ajan asumisen kanssa, mutta edellyttää omaa kaavakarttamerkintää ja tarkempaa maankäytön ohjausta asemakaavamääräyksissä.
Aloite ja aloitteen mukainen siirtolapuutarha-alue huomioidaan mahdollisuuksien mukaan kaavoituksen valmistelun yhteydessä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä aloitteen tiedoksi ja loppuun käsitelyksi.
Päätös Tekninen johtaja Arttu Mönkölä saapui kokoukseen paikalle tämän pykälän käsittelyn ajaksi esittelemään asiaa.
Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan asia palautetaan elinkeinokoordinaattorin selvitettäväksi.
Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.
Kunnanhallitus 02.03.2026
191/00.02.00/2025
Asian valmistelija(t): elinkeinokoordinaattori Petri Kaitamäki
Elinkeinokoordinaattori Petri Kaitamäki on valmistellut selvitystä siirtolapuutarhan toteuttamisesta valtuustoaloitteen mukaisesti. Selvitys on esityslistan liitteenä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä edellä esitetyn selvityksen tiedoksi saaduksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |