RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Lisäpoistojen tekeminen tilinpäätöksen 2025 valmistelussa
Kunnanhallitus 17.02.2025 § 36
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintamenojen kirjaamista kuluksi järjestelmällisesti niiden taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Joutsassa tämä taloudellinen vaikutusaika on kuvattu kunnanvaltuuston 16.12.1996, § 66 hyväksymässä poistosuunnitelmassa.
Kirjanpitoarvo on määrä, johon omaisuuserä merkitään taseeseen kertyneiden poistojen ja arvonalentamistappioiden vähentämisen jälkeen. Kunnissa kirjanpitoarvojen lähtökohta on hankintahintainen arvo, josta on vuosittain vähennetty suunnitelman mukaiset poistot. Kirjanpitoarvojen tulisi vastata mahdollisimman totuudenmukaisesti todellista arvoa.
Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on antanut yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymien pysyvien vastaavien kirjaamisesta. Toisin kuin esimerkiksi osakeyhtiöillä, kunnilla on mahdollista tehdä suunnitelman mukaisten poistojen lisäksi lisäpoistoja. Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto lausuu, että hyödykkeen jäljellä olevaa taloudellista pitoaikaa ja sitä kautta poistosuunnitelmaa on tarkistettava hyödykekohtaisesti säännöllisesti myös kertaluonteisen lisäpoiston tekemisen jälkeen. Lisäpoistojen tekemisellä on poistojen tapaan tulosvaikutus kunnan tulokseen.
Kunnan vuoden 2024 tilinpäätös on vielä keskeneräinen, mutta valmistelun tämän hetkisessä tilanteessa tilikauden ylijäämä on n. 1,3 miljoonaa euroa. Lisäpoistoja on siis mahdollista tehdä ylijäämän puitteissa vaarantamatta kuntataloutta. Lisäpoistojen tekeminen on perusteltua kolmesta eri syystä. Sote-kiinteistöjen, hallien ja vuokrattavien asuntojen yhtiöittämisvevoite ja kiinteistöjen sekä osakkeiden siirtoarvot pakottavat kuntia tarkastelemaan siirtoarvojen ja kirjanpitoarvojen välistä erotusta. Myös myytävien ja purettavien kiinteistöjen kirjanpitoarvoja tulee tarkastella kriittisesti. Kolmanneksi, kahdesta edellisestä syystä tehdyillä lisäpoistoilla on myönteinen vaikutus kunnan tulevaan talouskehitykseen poistopohjan ja vuosittaisten poistojen pienenemisen kautta.
Viranhaltijatyönä on pohdittu laajasti erityyppisiä lisäpoistojen kohdennuksia ja päädytty seuraavaan esitykseen:
Rametko- hallista osa 243 426,38 €
Pohvinrinne 168 632,30 €
Virastotalo 350 202,79 €
Taikametsästä osa 139 301,12 €
As Oy Rutapuro 33 110,99 €
As Oy Mieskonmäki 27 620,00 €
Köysitien hallista osa 200 000 €
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnnahallitus päättää
1) toteuttaa lisäpoistot edellä kuvatulla tavalla ja
2) ohjeistaa talous- ja hallintojohtajaa toteuttamaan mahdolliset muut lisäpoistot yllä kuvattujen lisäksi siten, että tilikauden tulos pysyy positiivisena
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Kunnanhallitus 09.02.2026
23/02.04.01/2025
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Kunnan vuoden 2025 tilinpäätös on vielä keskeneräinen, mutta valmistelun tämän hetkisessä tilanteessa tilikauden ylijäämä on n. 1,41 miljoonaa euroa. Lisäpoistoja on siis mahdollista tehdä ylijäämän puitteissa vaarantamatta kuntataloutta.
Lisäpoistojen tekeminen on vuoden 2025 tilinpäätöksessä perusteltua kolmesta eri syystä. Kiinteistöstrategian mukaan myytävien kohteiden tasearvojen ja reaaliarvojen välinen erotus pakottaa kuntia tarkastelemaan tasearvoja lisäpoistoin alennettaviksi. Myös purettavien kiinteistöjen kirjanpitoarvoja tulee tarkastella suhteessa purkuaikatauluihin. Kolmanneksi, kahdesta edellisestä syystä tehdyillä lisäpoistoilla on myönteinen vaikutus kunnan tulevaan talouskehitykseen poistopohjan ja vuosittaisten poistojen pienenemisen kautta.
Viranhaltijatyönä on pohdittu laajasti erityyppisiä lisäpoistojen kohdennuksia ja päädytty seuraavaan esitykseen:
Köysitien hallista osa 355 587,29 €
Huuponhovista osa 299 181,46 €
Leivonmäen yritystalosta osa 347 866,97 €
Vanha TK:n purkukulut 205 000 €
Liikekeskuksen purkukulut 200 000 €
Yhteensä 1 407 635,72 €
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnnahallitus päättää
1) toteuttaa lisäpoistot edellä kuvatulla tavalla ja
2) ohjeistaa talous- ja hallintojohtajaa toteuttamaan mahdolliset muut lisäpoistot yllä kuvattujen lisäksi siten, että tilikauden tulos pysyy positiivisena
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |