Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.01.2026/Pykälä 4


 

Valtuuston 15.12.2025 päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 07.01.2026 § 4  

50/00.02.00/2025  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Joutsan valtuusto on pitänyt kokouksen 15.12.2025. Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

  

Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa ja että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää panna täytäntöön valtuuston 15.12.2025 tekemät päätökset.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.