RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.01.2026/Pykälä 11
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valitus / Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkopäätös
Kunnanhallitus 07.01.2026 § 11
181/00.04.03/2025
Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen, talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Keski-Suomen hyvinvointialuevaltuusto on päätöksellään 9.12.2025, § 97 päättänyt mm. lakauttaa Joutsan vuodeosaston eli SaKuKo -osaston. Kunnan virkahenkilöt yhteistyössä luottamushenkilöiden ja Keski-Suomen muiden kuntien kanssa ovat kostaneet liitteenä olevan valituskirjelmän lähetettäväksi aluevalituksena Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Valituksessa vaaditaan päätöksen kumoamista tai uudelleenvalmisteluun palauttamista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää liitteenä olevan kirjelmän aluevalituksena Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
Päätös Sari Hovila ilmoitti esteellisyydestään (palvelussuhdejäävi, palvelussuhde valituksen kohteena olevaan tahoon) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
Kalle Willman ehdotti lausuntoon lisäystä:
Lisäys valituskohdan Q. Väärä menettely palautusesitysten jälkeisessä keskustelussa alkuun:
Ennen ryhmäpuheenvuoroja puheenjohtaja totesi stream-taltion mukaan kello 1.47.27 kohdalla: ”Osamuutosesitys on myös palautusesitys. Jos sellainen tulee, joudumme äänestämään välittömästi.” Kuitenkaan puheenjohtaja ei toiminut päättämällään tavalla eikä vienyt esimerkiksi SDP:n ja Vasemmistoryhmän ryhmäpuheenvuoroissa vaadittuja muutoksia palautusta koskeviin äänestyksiin.
Pöytäkirja ei vastaa monilta osin kokouksen todellista kulkua, mikä merkitsee, että Hallinto-oikeuden kannattaisi vaatia Hyvinvointialueelta kyseisen pykälän streamauksen litterointia. Vastaamattomuudessa on kysymys menettelyvirheestä.
Jarmo Liukkonen esitti, että asiasta valitetaan myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Esitys raukesi kannattamattomana.
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti siten, että Kalle Willmanin ehdottama lisäys lisätään kohdan Q alkuun.
| Edellinen asia | Seuraava asia |