Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 63


 

Arviointikertomuksen 2025 laadinta

 

Tarkastuslautakunta 16.12.2025 § 63  

155/00.03.01/2025  

 

 

 Asian valmistelija(t): puheenjohtaja Saku Kaistinen

 

Tarkastuslautakunta tarkastelee kulunutta vuotta ja valmistautuu arviointikertomuksen laadintaan. Tarkastuslautakunta on aiemmin lähettänyt ennakkoarviointilomakkeen johtaville viranhaltijoille koskien kuluvan vuoden toteutumista.  

 

  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee ennakkoarviointilomakkeen johtaville viranhaltijoille ja sopii sen lähettämisestä. Vastaukset pyydetään palauttamaan tarkastuslautakunnan sihteerille 20.1.2026 mennessä.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti, että tammikuun kokouksessa valitaan kolme painopistealuetta, joihin keskitytään arviointikertomuksessa. Johtavilta viranhaltijoilta kysytään tarvittavia asioita, mutta erillistä kyselylomaketta ei lähetetä.