RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 249
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Esityslistan hyväksyminen
Kunnanhallitus 17.11.2025 § 249
Kokouskutsun yhteydessä on toimitettu kokouksen esityslista liitteineen. Joutsan kunnan hallintosäännön 135 § mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Joutsan kunnan hallintosäännön 136 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä kokouksen esityslistan.
Päätös Kalle Willman ehdotti, että kohta 5 poistetaan kokouksesta. Jarmo Liukkonen kannatti esitystä. Kohta 5 poistettiin esityslistalta.
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti siten, että kohta 5 poistetaan listalta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |