RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 25.08.2025/Asianro 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Nuorisovaltuuston nimeäminen valtuustokaudelle 2025-2029
Kunnanhallitus 25.08.2025
129/00.02.01/2025
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Hallintosäännön 12 §:n mukaan kunnassa on nuorisovaltuusto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus. Nuorisovaltuuston edustajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus valtuustossa, hyvinvointi- ja sivistyslautakunnassa ja teknisessä lautakunnassa.
Nuorisovaltuustoon ovat kelpoisia ne, joiden kotikunta valintahetkellä on kyseinen kunta. Joutsan kunnan nuorisovaltuustossa voivat toimia ja sen jäseneksi voidaan valita ne nuoret, joiden kotikunta on Joutsa.
Joutsan nuorisovaltuusto on järjestäytynyt elokuussa 2025. Valtuustokauden 2025-2029 nuorisovaltuuston kokoonpano esitellään kokouksessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) asettaa nuorisovaltuuston ja
2) nimetä nuorisovaltuuston edustajat kunnan toimielimiin.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |