RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.09.2025/Pykälä 45
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Arviointisuunnitelman laatiminen
Tarkastuslautakunta 16.09.2025 § 45
155/00.03.01/2025
Asian valmistelija(t): puheenjohtaja Saku Kaistinen
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman, joka ohjaa lautakunnan arviointityötä kuluvan vuoden aikana. Arviointisuunnitelman tarkoituksena on varmistaa, että valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista arvioidaan suunnitelmallisesti, johdonmukaisesti ja kuntalain (121 §) mukaisesti.
Arviointisuunnitelma perustuu valtuuston hyväksymään kuntastrategiaan, talousarvioon sekä lautakunnan aiempiin havaintoihin ja arviointikertomuksiin. Suunnitelmassa määritellään arvioinnin painopisteet, kohdealueet ja arviointikriteerit. Lisäksi suunnitelma tukee lautakunnan riippumatonta asemaa ja mahdollistaa arviointien kohdentamisen kunnan ja kuntakonsernin toiminnan tuloksellisuuteen, tarkoituksenmukaisuuteen ja strategian toteutumiseen.
Puheenjohtajan ehdotus Lautakunta päättää vuoden 2025 arviointikohteista ja työohjelmasta. Lautakunta sopii kokouspäivät sekä päättää viranhaltijat tai muut asiantuntijat, joita kuullaan kokouksissa arviointikertomuksen laatimisen tueksi.
Hyväksytty arviointisuunnitelma annetaan valtuustolle tiedoksi.
Päätös Tarkastuslautakunta päätti, että arviointikohteista sovitaan tarkemmin alkuvuodesta, ja niissä huomioidaan tarkastuslautakunnan jäsenten esteellisyydet.
Lautakunta päätti kokouspäiväksi tiistain ja kokoukset alkavat klo 16.15.
Lautakunta päätti kokouspäivät ja kokouksiin kutsuttavat viranhaltijat seuraavasti:
- 4.11.2025 tilintarkastajan välitilintarkastus sekä varhaiskasvatuksen päällikkö Julia Kyöstilä
- 16.12.2025 hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka
- 27.1.2026 tekninen johtaja Arttu Mönkölä
- 17.2.2026 kunnanjohtaja Harri Nissinen
- 24.3.2026 talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
- 21.4.2026 arviointikertomuksen laatiminen
- 19.5.2026 arviointikertomuksen laatiminen
Toukokuussa 2026 pidetään kokouksia tarpeen mukaan useampia.
| Edellinen asia | Seuraava asia |