Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 28.10.2024/Asianro 7


 

Valtuuston koosta päättäminen

 

Kunnanhallitus 07.10.2024 § 188 

 

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Kuntalain 16 §:n mukaan valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto. Asukasluku asettaa valtuuston koolle alarajan, mutta muilta osin kuntalaki mahdollistaa valtuuston koon suurentamisen, ennallaan pysyttämisen tai pienentämisen.

 

Joutsan kunta kuuluu tällä hetkellä kuntalaissa todettuun enintään 5000 asukkaan kuntakokoon, jolloin valtuuston vähimmäiskoko on 13 valtuutettua. Joutsan kunnan valtuuston koko on tällä hetkellä 23 valtuutettua.

 

Valtuusto on vuonna 2020 päättänyt kuntalain 16 §:n mukaista vähimmäismäärää suuremmasta valtuutettujen lukumäärästä ja jos valtuusto ei tee vuonna 2024 päätöstä valtuutettujen lukumäärästä, kevään 2025 kuntavaaleissa noudatetaan valtuuston vuonna 2020 tekemää päätöstä. Tällöin valtuutettujen lukumäärä on sama kuin edellisissa kuntavaaleissa.

 

Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta valtuutettujen lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle viimeistään 31.12.2024.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle valtuuston kooksi asetettavan 23 valtuutettua

 

Päätös Kalle Willman esitti, että valtuuston jäsenmäärä pudotetaan 21:een ja vastaavasti kunnanhallituksen jäsenmäärä seitsemään sekä lautakuntien jäsenmäärä pudotetaan viiteen jäseneen. Jussi Lehtonen ja Marili Rausch kannattivat Kalle Willmanin esitystä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja määritti äänestysesityksen, jonka mukaan ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Kalle Willmanin tekemää ja Jussi Lehtosen sekä Marili Rauschin kannattamaa muutosesitystä äänestävät EI.

Äänestyksessä annettiin 6 JAA ja 3 EI ääntä.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Valtuusto 28.10.2024     

179/00.00.00/2024  

 

 

   

 

Päätös