Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 180


 

Arvonlisäveron muutos kunnan palveluissa

 

Kunnanhallitus 16.09.2024 § 180  

172/02.07.00/2024  

 

 

 Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Yleinen arvonlisäverokanta (alv) nousee Suomen hallituksen päätöksen mukaisesti 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1.9.2024.

 

Suurin osa kunnan toiminnasta muodostuu lakisääteisistä toiminnoista, kuten rakennusvalvonnasta, koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta sekä kirjasto- ja museopalveluista, jotka ovat erikseen laissa säädetty vapaiksi arvonlisäverosta. Arvolisäverokannan muutos ei näin ollen vaikuta näiden palveluiden hintoihin.

 

Kunnalla on kuitenkin myös palveluita, joissa uutta arvonlisäverokantaa tulee sovelletaan niihin tuotteisiin ja palveluihin, joiden verokanta on aiemmin ollut 24 %.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Alv-muutos nostaa niiden kunnan maksullisten palveluiden hintoja, joiden verokanta on aiemmin ollut 24 prosenttia.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.