RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 179
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kukkiva kylä -hankkeen rahoitushakemus
Kunnanhallitus 16.09.2024 § 179
171/00.04.02/2024
Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen
Haihatuksen Henki ry / Mimosa Pale on toimittanut kunnanhallitukselle suunnatun hakemuksen sähköpostitse 10.9.2024.
Haihatuksen Henki ry hakee Joutsan kunnanhallitukselta 15 000 euron rahoitusta sekä hankelainaa Kukkiva kylä -hankkeeseen. Hankkeeseen on haettu rahoitusta Keski-Suomen liiton kehittämisrahastosta, fokuksena kulttuuri ja yhteisöllisyys. Kunnan rahoitus on osa hankkeen kokonaisrahoitusta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 87 956 euroa. Pilottihankkeen toteutusaika 1.11.2024 - 31.10.2026.
Kukkiva kylä on yhteisöllinen, saavutettava ja monialainen kaupunkipuutarhaprojekti Joutsan keskustassa. Se koostuu kymmenestä eri kokoisesta puutarhalaatikosta, joiden hoidosta ja istutuksista vastaavat kuntalaiset itse, sekä puutarhalaatikoiden ympärille rakentuvasta
ympärivuotisesta, toiminnallisesta tapahtumatilasta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää Kukkiva kylä -hankkeelle 15 000 € rahoituksen.
Päätös Jussi Lehtonen esitti, että kunta ei tue hanketta.
Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen: Asia jätetään pöydälle.
Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |