RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 177
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntastrategian arviointi
Kunnanhallitus 16.09.2024 § 177
168/00.01.02/2024
Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen
Kuntalain 37§:n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon: kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ja elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen. Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa säädetään 110 §:ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.
Joutsan kuntastrategia on hyväksytty 19.9.2022. Seuraava kuntastrategia laaditaan seuraavalla valtuustokaudella. Seuraavaan kuntastrategian laadintaa varten on tarkoituksenmukaista arvioida voimassa olevaa strategiaa ja siinä olevien tavoitteiden toteutumista. Kuntastrategian arviointi toteutetaan kunnanhallituksen kokouksessa tätä tarkoitusta varten laaditulla kyselylomakkeella ja -menetelmällä. Arvioinnin suorittaa kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto.
Kuntastrategian arviointi on osa laajempaa kunnan toiminnan arviointia. Suomen yrittäjien toteuttamalla kuntabarometrillä on arvioitu yrittäjien näkemyksiä kunnan yrittäjämyönteisyydestä. Kunta toteuttaa myöhemmin bränditutkimuksen ja selvittää asukkaiden näkemyksiä kunnan palveluista ja toiminnasta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteuttaa strategia-arvioinnin kyselysovelluksella.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |