RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 134
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatusmaksujen hallintoriita-asia
Kunnanhallitus 10.06.2024 § 134
132/00.04/2024
Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen ja talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Lastensuojelulain mukaan sijoitettuna olevan lapsen varhaiskasvatuksesta aiheutuneet kustannukset eivät kuulu kyseisen palvelun tuottavalle kunnalle, jollei se itse ole sijoitetun lapsen kotikunta. Vuonna 2023 voimassa olleen lastensuojelulain mukaan ne kuuluvat sijoittajahyvinvointialueelle ja vuoden 2024 alusta voimaan tulleen lastensuojelunlain mukaan sijoitetun lapsen kotikunnalle.
Joutsan kunta on neuvotellut sijoitettujen lasten varhaiskasvatuksen kustannuksista Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa, mutta neuvotteluista huolimatta Keski-Suomen hyvinvointialue ei ole suostunut maksamaan kustannuksia (n. 2000 €).
Julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskeva asia voidaan saattaa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n mukaisena hallintoriita-asiana hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Koska taloudellinen intressi asiassa on merkittävä, ehdotuksena on, että Joutsan kunta saattaisi asian hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.
Lakia ei voida noudattaa takautuvasti. Tämän vuoksi on saatettava vireille hakemus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Keski-Suomen hyvinvointialueen julkisoikeudellisesta maksuvelvollisuudesta (hallintolainkäyttölaki § 20).
Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momenttia on katsottu aiheelliseksi muuttaa ja muutos on astunut voimaan 1.1.2024. Suomen Kuntaliitto ry:n ja Hyvil Oy ovat lakiesityksen laatimisvaiheessa vuonna 2023 ilmaisseet kantansa voimassa olevan sääntelyn osalta niin, että kunnat ovat vuoden 2023 osalta oikeutettuja laskuttamaan sijoittajahyvinvointialueita, kuten laissa vuonna 2023 määritelläänkin. Useat hyvinvointialueet, ainakin Pirkanmaan hyvinvointialue, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Kymenlaakson hyvinvointialue ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue ovat toimineet etujärjestönsä Hyvil Oy:n kannan ja lainsäädännön mukaisesti vuonna 2023.
Joutsan kunta saattaa asian vireille yhteisellä hallintoriitahakemuksella hallinto-oikeuteen kaikkien niiden Keski-Suomen hyvinvointialueen alueella olevien kuntien kanssa, jotka yhtyvät yhteiseen hallintoriitahakemukseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Joutsan kunta saattaa vireille liitteenä olevan hallintoriitahakemuksen mukaisen asian hallinto-oikeuteen yhdessä Jyväskylän kaupungin jättämällä hakemuksella. Kunnanhallitus valtuuttaa Jyväskylän kaupungin toimialajohtaja Eino Leisimon tekemään tarvittavat teknisluonteiset täydennykset ja muutokset ennen sen jättämistä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle sekä täydentämään hakemukseen yhtyvät kunnat sekä käyttämään asiassa puhevaltaa.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |