Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 49



 

Vuoden 2023 tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen

 

Tarkastuslautakunta 16.04.2024 § 20 

 

 

 

 

Kuntalain 125 §:n mukaan "Tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenille ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutettu vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voi kohdistaa valtuustoon.

 

Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta.

 

Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille."

  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta kuulee tilintarkastaja Mika Mikkosen selosteen tilinpäätöksestä 2023 sekä tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2023 ja käy niistä keskustelun.
Tilintarkastajan seloste ja tilintarkastuskertomus merkitään tässä vaiheessa tiedoksi.

 

Päätös Päätettiin siirtää asian käsittely seuraavaan kokoukseen.

 

 

Tarkastuslautakunta 02.05.2024 § 29 

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta käsittelee tilintarkastaja Mika Mikkosen selosteen tilinpäätöksestä 2023 sekä tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2023 ja käy niistä keskustelun.
Tilintarkastajan seloste ja tilintarkastuskertomus merkitään tässä vaiheessa tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Tarkastuslautakunta 28.05.2024 § 49  

60/02.01.02/2024  

 

  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. esittää valtuustolle tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2023
2. esittää valtuustolle, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään
3. esittää valtuustolle, että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.