RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Taide- ja kulttuurihankinnat
Kunnanhallitus 13.05.2024 § 110
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Kulttuurityöryhmän esityksestä Joutsan sivistyslautakunta on tehnyt esityksen vuonna 2016 prosenttiperiaatteen soveltamista Joutsassa siten että mikäli kunnan tulos on positiivinen, esimerkiksi +1 000 000 euroa, taide- ja kulttuurihankintoja tehtäisiin 10 000 eurolla (1 %).
Ehdotus perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjaamaan prosenttiperiaatteesseen, jossa noin prosentti rakentamisen kustannuksista sijoitetaan taiteeseen. Tavoitteena on parantaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta sekä edistää taiteen hyvinvointivaikutuksia.
Edellisen kerran prosenttiperiaatetta Joutsan kunnassa toteutettiin vuoden 2022 positiivisen tilinpäätökseen perustuen. Taidehankinnat toteutettiin vuosina 2022 ja 2023.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Joutsan kunta tekee taide- ja kulttuurihankintoja 1 %:lla vuoden 2023 tuloksesta. Käytännön toteutus tapahtuu hyvinvointi- ja sivistyslautakunnan toimesta.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 18.06.2024 § 48
59/12.03.01/2022
Asian valmistelija(t): Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka, puh. 040 533 5619.
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta osoittaa asian valmistelun kunnan kulttuurityöryhmälle. Tilinpäätöksen mukaan hankintaan on käytettävissä 1% kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi 17.6.2024 esitettävän tilinpäätöksen mukaisesta vuoden 2023 ylijäämästä.
Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka
Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päättää osoittaa asian valmistelun kunnan kulttuurityöryhmälle
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti siten, että hankinta kohdennetaan Leivonmäelle.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |