Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.05.2024/Pykälä 29


 

Hyvinvointituvan kehittämishanke

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 14.05.2024 § 29  

110/00.01.05/2024  

 

 

 Asian valmistelija(t): hyvinvointikoordinaattori Johanna Pajunen

 

Hyvinvointitupa – hanke toteutettiin Joutsassa vuosina 2016-2019. Tuolloin hankkeen keskeisenä ajatuksena oli luoda joutsalaisille yhteinen olohuone – tila, jonne joutsalaiset ihmiset, yhdistykset ja vapaaehtoiset voisivat kokoontua tekemään erilaisia asioita yhdessä. Hanke toteutui suunnitellusti ja Hyvinvointitupa tarjoaa yhdistyksille ja muille toimijoille edelleen mahdollisuuden kokoontua ja järjestää vapaamuistoista toimintaa.

 

Hyvinvointituvan kehittämisen jatkamisesta on käyty keskustelua vanhus- ja vammaisneuvostossa ja asia nousi esille myös keväällä 2024 Hyvinvointuvalla järjestetyssä Tutustu Tupaan -tapahtumassa. Hyvinvointitupa palvelee hyvin nykyisiä toimijoita, mutta tilat mahdollistaisivat suuremman käyttöasteen ja monipuolisemman sisällön järjestämisen. Toiminnassa voitaisiin lisäksi ottaa nykyistä paremmin huomioon vastaanottokeskuksen perustamisen myötä merkittävästi kasvanut vieraskielisten määrä kunnassa. Hankkeeseen haetaan rahoitusta Leader Maaseutukehitykseltä.

 

Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

 

 

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta hyväksyy Hyvinvointituvan kehittämishankkeen hankesuunnitelman ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Sari Nummela ilmoitti esteellisyydestä (palvelussuhdejääviys) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
Hyvinvointikoordinaattori Johanna Pajunen oli esittelemässä asiaa.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.