Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 89


# TILINPÄÄTÖS 2023_Joutsan kunta

 

Tilinpäätös 2023

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 77 

 

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden ku­lues­sa tilikauden päättymisestä. Kunnan tilinpäätös on aina laadittava tilikautta seu­raa­van vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja se on saatettava val­tuus­ton käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun men­nes­sä.

 

Kuntalain 68 §:n mukaan kunnan on sisällytettävä tilinpäätökseensä tu­los­las­kel­ma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toi­min­ta­ker­to­mus. Lisäksi kunnan, jolla on määräämisvalta toisessa kir­jan­pi­to­vel­vol­li­ses­sa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitase liit­tei­neen.

 

Joutsan kunnan konsernirakenne on esitetty tilinpäätöksessä. Kon­ser­ni­ti­lin­pää­tök­seen on yhdistelty kaikki kuntayhtymät, joissa kunta on mukana ja ne tytäryhteisöt, joissa kunnalla on määräämisvalta.

 

Vuoden 2023 talousarvion mukaan vuosikate oli 1 584 570,02 euroa ja tilikauden tulos 204 272,52 euroa. Toimintakate oli – 9 967 046 €, joka oli talousarvioon nähden 125 661 eu­roa heikompi. Toteutuneessa tilinpäätöksessä toimintatuotot alittuivat 307 596,85 euroa ja toimintakulut 165 738,1 euroa talousarvioon nähden.

 

Tilivuodelle 2023 kirjautui kunnallisveroa 6 142 988,97 euroa (TP 2022 11 988 418,44 €), laskua 48,76 % prosenttia. Yhteisöveroa kertyi 1 405 337,55 euroa (TP 2022 2 356 467 €), laskua 40,4 prosenttia ja kiinteistöveroa 1 862 699,87 € (TP 2022 1 853 479 €), kasvua 0,5 prosenttia. Verotulot ylittyivät ta­lous­ar­vi­oon nähden 219 026,39 euroa ja vuoteen 2022 ver­rat­tu­na alittuivat 6 787 337,61 euroa. Hyvinvointialueuudistus ja kuntien rahoitusperustan totaalinen muuttuminen olivat syitä edellä kuvattuihin heilahteluihin.

Kunnan lainat olivat vuoden 2023 lopussa 17,9 M€, joka on 4 408 € asukasta kohden. Kunnan lainamäärä laski 211 000 € vuoteen 2022 verrattuna. Konsernin lainat olivat 22,2 M€ eli 7 849 euroa/asukas (7 655 euroa/asukas)

Joutsan kunnan tilinpäätöksen mukainen tilikauden ylijäämä vuodelta 2023 on poistosuunnitelman mukaisten poistojen ja muiden erien jälkeen 204 272,52 euroa, mikä tilinpäätöksessä esitetään siirrettäväksi vapaan pää­oman voitto- ja tappiotilille. Vuoden 2023 ylijäämäisen tilinpäätöksen jäl­keen kertynyttä ylijäämää on 3 128 697,84 euroa ja konsernin ylijäämä on 2 995 587,19 euroa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. että kunnanhallitus ja kunnanjohtaja allekirjoittavat tilinpäätöksen ja jättävät sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.

2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kunnanvaltuustolle käsiteltäväksi ja esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden ylijäämä 204 272,52  euroa siirretään edellisten tilikausien taseen yli-/alijäämätilille ja toteaa, että taseen kertynyt ylijäämä vuoden lopussa on 3 128 697,84 euroa eikä erillistä tasapainottamisohjelmaa tarvitse tehdä.
3. antaa valtuudet kunnan talous- ja hallintojohtajalle tehdä teknisiä muutoksia ja korjauksia tilinpäätösasiakirjaan allekirjoittamisen jälkeen.

 

Päätös Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen: Asiaa käsitellään keskusteluasiana tässä kokouksessa ja tilinpäätöksen käsittely tapahtuu maanantaina 8.4. Kunnanhallitus merkitsee keskustelun tiedoksi.

Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

Kunnanhallitus 08.04.2024 § 89  

60/02.01.02/2024  

 

 

 Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Kunnanhallitus käsittelee tilinpäätöksen edellisessä kokouksessa sovitun mukaisesti.

 

Vuoden 2023 talousarvion mukaan vuosikate oli 1 680 615 euroa ja tilikauden tulos 204 272,52 euroa. Toimintakate oli – 9 967 046 €, joka oli talousarvioon nähden 125 661 eu­roa heikompi. Toteutuneessa tilinpäätöksessä toimintatuotot alittuivat 307 596,85 euroa ja toimintakulut 165 738,1 euroa talousarvioon nähden.

 

Tilivuodelle 2023 kirjautui kunnallisveroa 6 142 988,97 euroa (TP 2022 11 988 418,44 €), laskua 48,76 % prosenttia. Yhteisöveroa kertyi 1 405 337,55 euroa (TP 2022 2 356 467 €), laskua 40,4 prosenttia ja kiinteistöveroa 1 862 699,87 € (TP 2022 1 853 479 €), kasvua 0,5 prosenttia. Verotulot ylittyivät ta­lous­ar­vi­oon nähden 219 026,39 euroa ja vuoteen 2022 ver­rat­tu­na alittuivat 6 787 337,61 euroa. Hyvinvointialueuudistus ja kuntien rahoitusperustan totaalinen muuttuminen olivat syitä edellä kuvattuihin heilahteluihin.

Kunnan lainat olivat vuoden 2023 lopussa 17,9 M€, joka on 4 408 € asukasta kohden. Kunnan lainamäärä laski 211 000 € vuoteen 2022 verrattuna. Konsernin lainat olivat 22,2 M€ eli 7 849 euroa/asukas (7 655 euroa/asukas)

Joutsan kunnan tilinpäätöksen mukainen tilikauden ylijäämä vuodelta 2023 on poistosuunnitelman mukaisten poistojen ja muiden erien jälkeen 204 272,52 euroa, mikä tilinpäätöksessä esitetään siirrettäväksi vapaan pää­oman voitto- ja tappiotilille. Vuoden 2023 ylijäämäisen tilinpäätöksen jäl­keen kertynyttä ylijäämää on 3 128 697,84 euroa ja konsernin ylijäämä on 2 995 587,19 euroa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. että kunnanhallitus ja kunnanjohtaja allekirjoittavat tilinpäätöksen ja jättävät sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.
2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kunnanvaltuustolle käsiteltäväksi ja esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden ylijäämä 204 272,52  euroa siirretään edellisten tilikausien taseen yli-/alijäämätilille ja toteaa, että taseen kertynyt ylijäämä vuoden lopussa on 3 128 697,84 euroa eikä erillistä tasapainottamisohjelmaa tarvitse tehdä.
3. antaa valtuudet kunnan talous- ja hallintojohtajalle tehdä teknisiä muutoksia ja korjauksia tilinpäätösasiakirjaan allekirjoittamisen jälkeen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.