Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 46


 

Rahastovarojen käyttö perhetyön kesäretkiin vuonna 2024

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 46  

74/02.05.02/2023  

 

 

 Asian valmistelija(t): hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Joutsan kunta on aiemmin myöntänyt lapsia ja perheitä koskevia avustuksia.

 

Joutsan kunnan sosiaalitoimen perhetyö on järjestänyt vuodesta 2013 alkaen lapsiperheille kesäretkiä. Retket on kohdennettu perhetyön asiakkaille ja vähävaraisille perheille. Suunnitelmana on tehdä kesän aikana kaksi retkeä, joista ensimmäinen kesällä Kouvolassa sijaitsevaan Tykkimäen huvipuistoon ja toinen syksyllä Peurungan kylpylään. Retkien kustannus on arvioitu olevan noin 4000 euroa/retki sisältäen kuljetukset, sisäänpääsymaksut sekä ruokailun. Rahoitukseen on käytetty Pekka Uus-Mäkelän rahaston varoja, joiden käyttökohteena on myös nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Keski-Suomen hyvinvointialueen perhetyöntekijä on lähettänyt helmikuussa 2024 hyvinvointi- ja sivistysjohtajalle sähköpostin, jossa hän on tiedustellut mahdollisuutta hakea rahastovaroja tämän vuoden retkien rahoitukseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää perhetyön järjestämien kesäretkien tukemiseen 8000 euroa Pekka Uusmäkelän rahaston varoja.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.