Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 51


# Kaavoitussopimus

 

Kaavoitussopimuksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 51  

55/10.02.02/2024  

 

 

 Asian valmistelija(t): Kunnanjohtaja Harri Nissinen ja tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

Edellyttäen, että Joutsan kunnanhallitus on hyväksynyt Höystösensuon alueelle vireille jätetyn kaavoitusaloitteen ja päättänyt käynnistää tuulivoimaosayleiskaavan käynnistämisen, Joutsan kunta hyväksyy kaavoitussopimuksen esityslistan liitteen mukaisesti.

 

Sopimuksen tarkoitus

 

Sopimuksen tarkoitus kuvaillaan seuraavasti:

Tämän sopimuksen tavoitteena on mahdollistaa tuulivoimalarakentamista ohjaavan osayleiskaavan laadinta Höystösensuon energiahankkeen alueelle. Sanotussa osayleiskaavassa voidaan ohjata myös aurinkoenergian ja/tai energiavarastojen rakentamista.

Tällä sopimuksella sovitaan kaavan laadinnan menettelytavoista sekä Kunnalle aiheutuvien ohjaus-, kokous- ja kuulutuskulujen perimisestä Yhtiöltä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

Höystösensuon energiahanke sijoittuu Joutsan alueelle.”

Pohjan Voima Oy on esittänyt mahdollisen kaavoitusaloitteen hyväksynnän jälkeen kaavaa laativaa konsulttia Joutsan kunnan hyväksyttäväksi. Esityksen mukaan kaavakonsultin hyväksyy Joutsan kunnan tekninen johtaja.

 

Sopimuksen kaavoituskustannukset ja -korvaukset

 

Liitteen mukaisen sopimuksen mukaan:

 

”Yhtiö vastaa osayleiskaavan laatimisen ja osayleiskaavatyössä tarvittavien selvitysten laadinnan konsulttikustannuksista kokonaisuudessaan. Yhtiö korvaa Kunnalle kaavaprosessin vaatimasta kaavoituksen ohjauksesta, hallinnollisesta käsittelystä sekä osallistamisesta 10 000 EUR. Kulut laskutetaan vaiheittain kaavoitusprosessin edetessä, 25 % kokonaissummasta seuraavien vaiheiden yhteydessä:

1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

2. Kaavaluonnos

3. Kaavaehdotus

4. Kaavan hyväksyminen

 

Tämän lisäksi Yhtiö vastaa Kunnalle aiheutuvista osayleiskaavaprosessiin liittyvistä suorista kuulutus- ja muista vastaavista kuluista, esimerkiksi yleisötilaisuuksien järjestämisestä.”

 

Pohjan Voima Oy on kaavoitusaloitteessaan kuvaillut seuraavaa: ”Pohjan Voima tulee perustamaan hankkeen suunnittelua ja toteutusta varten erillisen tytäryhtiön, jonka kotipaikka on Joutsa. Pohjan Voiman enemmistöomistaja, toiminnan rahoittaja ja strateginen kumppani on Tukholman pörssiin listattu tuulivoimayhtiö Arise AB.”

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavoitussopimuksen.

 

Päätös Sari Hovila poistui kokouksesta esteellisenä (intressijäävi) tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
Sari Hovilan varajäsen Heikki Kuurne saapui paikalle kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen: Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavoitussopimuksen, siten, että Pohjan Voima Oy maksaa kulut todellisten kustannusten mukaan.

Kalle Willman esitti, että kaavoitussopimus hylätään. Jussi Lehtonen ja Marili Rausch kannattivat Kalle Willmanin esitystä.

Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen: Asia jätetään pöydälle.

Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.