Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 7



 

Selvitys aluehallintovirastolle esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen järjestämisestä

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 20.02.2024 § 7  

236/12.07.00/2023  

 

 

 Asian valmistelija: Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka, puh. 040 533 5619

 

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt lokakuun alussa 2023 Joutsan kunnan varhaiskasvatukseen kyselyn esiopetusta täydentävästä varhaiskasvatuksesta. Varhaiskasvatuksen päällikkönä tuolloin toiminut viranhaltija ei vastannut ko. kyselyyn. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston uusi kyselyn joulukuussa 2023 ja osoitti sen samalla valvonta-asiaksi. Kyselyyn on tuolloin vastattu ja samalla annettu selvitys edellisen kyselyn vastaamattomuuteen (liitteenä).

Kyselyssä selvitetään kunnassa toteutettavaa esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta, sen järjestämistä, siitä tiedottamista sekä millä kielellä täydentävä varhaiskasvatus järjestetään.

Ohjeistusta ja käytänteitä koskien tietopyyntöjä on kunnassa tarkennettu. Osa kyselyistä on vapaaehtoisia ja niihin vastaamista voi perustellusti valikoida käytettävissä olevan ajan puitteissa.

Esimerkiksi Aluehallintovirastojen kyselyt ovat usein velvoittavia ja siksi niihin vastamiseksi on nyt laadittu toimintamalli, jossa vastaaminen ei vaarannu esimerkiksi toiminnasta vastaavan viranhaltijan poissaolon tai muun syyn vuoksi. Käytännössä kirjaamosta ohjataan sen kautta tiedoksi tulleet tietopyynnöt ja kyselyt vastaavan viranhaltijan lisäksi osastolla myös toiselle viranhaltijalle sekä toimistosihteerille.

 

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta merkitsee valvonta-asian tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Vt. varhaiskasvatuksen päällikkö Karoliina Heikkonen oli kokouksessa asian käsittelyssä.