Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 15


 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös varhaiskasvatuksen toimintaa koskien

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 20.02.2024 § 15  

2/12.07.00/2023  

 

 

 

 Asian valmistelija: Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka, puh. 040 533 5619

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut huomautuksen Joutsan kunnan varhaiskasvatukselle vuonna 2023 tapahtuneista huoltajan kantelun aiheuttaneista tapahtumista.

Huomautuksen kohteena on kaksi varhaiskasvatuksessa tapahtunutta tilannetta, sekä Joutsan kunnassa käsittelemättä jäänyt muistutus varhaiskasvatuksen toimintaan liittyen.

 

Toukokuussa 2023 varhaiskasvatuksessa toteutetussa lapsi- ja ryhmäkuvauksessa yksi hoitoryhmän lapsi oli jäänyt pois ryhmäkuvasta. Puuttuminen kuvasta havaittin vasta kuvien valmistuttua. Lapsi oli kuitenkin varhaiskasvatuksessa tuona päivänä. Kuvan ottamisen hetkellä hän oli sisällä varhaiskasvatuksen yksikössä, mutta ei samassa huonetilassa muun ryhmän kanssa. Kuvauspäivänä ryhmässä toimi sijainen, mikä saattoi myös vaikuttaa tapahtuman syntyyn.

 

Syyskuussa 2023 lapsiryhmä palasi ulkoiluhetkestä sisälle yksikköön, jolloin sama lapsi jäi ulos pihaan yksin, eikä hänen puuttumistaan heti huomattu. Toisen varhaiskasvatusryhmän aikuinen huomasi lapsen ulkona ja toimitti tämän sisälle oman ryhmänsä pariin. Ryhmän työntekijät ilmoittivat tapahtuneesta samana päivänä huoltajalle.

 

Toukokuun tapauksen jälkeen huoltaja oli yhteydessä hyvinvointi- ja sivistysjohtajaan, joka ohjasi huoltajaa tekemään lain mukaisen muistutuksen varhaiskasvatuksen toiminnasta kunnan verkkosivuille olevalla lomakkeella. Lomake saapui varhaiskasvatukseen, mutta sen käsittelyssä koettiin esteellisyyttä ja huomautuksen käsittely jäi kesken.

 

Asiassa on tapahtunut sekä virheitä, että inhimillisiä erehdyksiä. Syyskuussa 2023 toimintatapoja lapsiryhmän kanssa toimimisessa on tarkennettu heti tapahtuman jälkeen varhaiskasvatuksen vt. päällikön toimesta. Tarpeellisia korjauksia käytänteisiin on tehty ja varmistettu, että varhaiskasvatuksessa on toimivat prosessit sekä käytännön työssä, että asioiden hallinnollisissa käsittelyissä. Toiminnoissa on havaittu puutteita, joita on ollut syytäkin täsmentää. Toisaalta kyseessä on myös inhimillinen toiminta, jossa tapahtuu virheitä. Kokousasian liitteissä selviävät kanteluun ja huomautukseen liittyvät tapahtumat. Tapahtuman jälkeen on tarkennettu varhaiskasvatuksen toimipisteissä käytänteitä sekä sovittu muistutuksen käsittelyä koskevat toimintatavat siltä osin, miten tietoon saattaminen tapahtuu ja miten vastaaminen varmistetaan. Tapahtumien jälkeen lapsen huoltajan kanssa on käyty keskustelu ja lapsi on huoltajan toiveen mukaisesti siirretty toiseen varhaiskasvatuksen yksikköön.

 

Kantelun sisältöön ja Länsi- ja Sisä-suomen aluehallintoviraston päätökseen voivat lautakunnan jäsenet tutustua ennen kokousta kunnanvirastolla hyvinvointi- ja sivistysosaston toimistosihteerin toimistossa. Aineisto on salassapidettävä varhaiskasvatuslaki § 40 ja julkisuuslaki 24.1 § 25 kohta (sosiaalihuollon, työhallinnan, terveydenhuollon asiakastiedot, terveydentila).

 

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi varhaiskasvatuksen toiminnasta annetun huomautuksen sekä varhaiskasvatuksessa tehdyt toimenpiteet.

 

Päätös Kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeudella mukana olleet kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen, kunnanhallituksen edustaja Arto Hölttä, kunnanjohtaja Harri Nissinen, vanhus- ja vammaisneuvoston edustaja Maija Salonen ja nuorisovaltuuston edustaja Oili Salonen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyyn kuulumattomina.

Päätösehdotus hyväksyttiin.