RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 255
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite / Elinvoimapöydän kokoonpano
Kunnanhallitus 27.11.2023 § 255
209/00.00.01/2023
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Joutsan kunnan kunnanvaltuuston kokoomuksen, perussuomalaisten ja vihreiden valtuustoryhmät jättivät valtuuston 23.10.2023 kokouksessa yhteisen valtuustoaloitteen elinvoimapöydän toiminnan tehostamisesta. Aloitteessa esitetään, että kunnanhallitus nimeää elinvoimapöytään Marili Rauschin (kok.) ja Jussi Lehtosen (ps.).
Kunnanhallitus on nimennyt 30.10.2023 / § 225 elinvoimapöytään Marili Rauschin (kok.), Jussi Lehtosen (ps.) ja Pauliina Maukosen (kesk.).
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) todeta, että valtuustoaloite on loppunkäsitelty ja
2) saattaa aloitteen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |