Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 230



 

Selityksen antaminen hallinto-oikeudelle Keski-Suomen hyvinvointialueen antamaan
lausuntoon koskien kuntien valitusta Hyvinvointialueen valtuuston päätöksestä
13.6.2023 § 50

 

Kunnanhallitus 30.10.2023 § 230  

72/02.01.00/2023  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Joutsan kunta on yhdessä seuraavien kuntien: Hankasalmen kunta, Kannonkosken kunta, Karstulan kunta, Keuruun kunta, Kinnulan kunta, Konneveden kunta, Kyyjärven kunta, Laukaan kunta, Luhangan kunta, Multian kunta, Muuramen kunta, Petäjäveden kunta, Pihtiputaan kunta, Saarijärven kunta, Uuraisten kunta, Viitasaaren kunta ja Äänekosken kunta tehnyt valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

 

Valituksessa Joutsan kunta yhdessä 17 muun Keski-Suomen kunnan kanssa esitti Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, että se kumoaisi Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuuston päätöksen 13.06.2023 § 50 ”Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2022”.

 

Valitus on tehty, koska Hyvinvointialueen valtuusto sairaanhoitopiirin tilinpäätöstä käsitellessään päätti olla laittamatta täytäntöön kuntayhtymävaltuuston 17.6.2022 tekemän päätöksen peruspääoman alentamisesta. Kyseinen sairaanhoitopiirin päätös on lainvoimainen.

 

Keski-Suomen hyvinvointialue on antanut lausunnon kuntien valituksen johdosta 29.8.2023. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on nyt varannut kunnille tilaisuuden esittää käsityksensä kyseisestä lausunnosta. Selityksen on oltava hallinto-oikeudessa viimeistään 6.11.2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen selityksen annettavaksi Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

 

Päätös Sari Hovila ilmoitti esteellisyydestään (yhteisöjäävi) ja poistui asian käsittelyn ajaksi.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.