Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 226


# Äänestysluettelo, § 226

 

Kunnanhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin

 

 

Kunnanhallitus 30.10.2023 § 226  

182/00.00.01/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

 

Hallintosäännön 128 §:n mukaan kunnanhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtajan.

 

Hallintosäännön 127 §:n mukaan kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on  läsnäolo- ja puheoikeus muiden toimielinten kokouksessa, ei kuitenkaan tarkastuslautakunnan eikä valtuuston tilapäisen valiokunnan kokouksessa eikä vaalilaissa säädettyjen vaalitoimielinten kokouksissa.

 

Kuntalain 18.2 §:n sekä hallintosäännön 127 § mukaan valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla on  läsnäolo- ja puheoikeus  kunnanhallituksen kokouksessa.

 

Kunnanhallitus on 30.8.2021 nimennyt seuraavat henkilöt:

 

-          Hyvinvointi ja sivistyslautakunta Tenho Tornberg (varalla Jarmo Liukkonen) 

-          Puulan seutuopiston opistolautakunta Iiris Ilmonen (varalla Lea-Elina Nikkilä)

-          Teknisen lautakunnan puheenjohtaja on kunnanhallituksen jäsen

-          Perusturvalautakunta Jarmo Liukkonen (varalla Pekka  Lankia)

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus määrää toimikaudeksi 30.10.2023-31.5.2025 varsinaiset edustajat ja heille varaedustajat hyvinvointi- ja sivistyslautakuntaan, Puulan seutuopiston opistolautakuntaan sekä tekniseen lautakuntaan.

 

Päätös Pauliina Maukonen esitti tekniseen lautakuntaan kunnanhallituksen edustajaksi Jussi Lehtosta.
Jarmo Liukkonen esitti Hyvinvointi- ja sivistyslautakuntaan Arto Hölttää.
Heidi Niiranen esitti Puulan seutuopiston opistolautakuntaan Pauliina Maukosta. Kalle Willman esitti Puulan seutuopiston opistolautakuntaan Iiris Ilmosta.
Martti Kuitunen esitti hyvinvointi- ja sivistyslautakuntaan kunnanhallituksen varajäseneksi Jarmo Liukkosta.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi, että Puulan seutuopiston opistolautakunnan edustajan valinnassa on tullut kaksi esitystä ja suoritetaan äänestys siten, että vaalissa toiseksi tulleesta tulee varaedustaja. Kunnanhallituksen puheenjohtaja teki äänestysesityksen, jossa ne, jotka äänestävät Pauliina Maukosta, äänestävät JAA ja ne, jotka äänestävät Iiris Ilmosta äänestävät EI.

Vaalissa annettiin 6 JAA ääntä ja 3 EI ääntä.

Kunnanhallitus päätti opintolautakuntaan kunnanhallituksen jäseneksi Pauliina Maukosen ja varajäseneksi Iiris Ilmosen.  Muut valinnat päätettiin kokouksessa tehtyjen esitysten mukaisesti.