RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.10.2023/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 31.10.2023 § 72
Kaksi Joutsan lukion opiskelijaa on syksyn 2023 aikana kerännyt Joutsan koulukeskuksen oppilailta ja opiskelijoilta kommentteja kysymykseen, tulisiko kouluruokailua kohentaa. Vastauksia on saatu lähes kaikilta perusopetuksen oppilailta sekä lukion opiskelijoilta (250). Vastauksissa 96% vastasi esitettyyn kysymykseen myöntävästi.
Opiskelijat ovat toimittaneet kyselyn tulokset hyvinvointi- ja sivistysjohtajalle.
Kouluterveyskyselyssä 2023 Joutsassa 8-9-luokkien oppilaiden vastauksissa arviot kouluruokailusta edelliseen kyselyyn verraten olivat heikentyneet merkittävästi. Sen sijaan 4.-5.-luokkalaisten vastaukset kouluruokailua koskien ovat myönteisiä. Kouluterveyskyselyn tuloksia käsitellään lautakunnan loppuvuoden kokouksissa.
Koulukeittiön ravitsemispäällikön kanssa on käyty tuloksia läpi. Havainto on ollut se, että kouluruoka arvioista huolimatta maistuu, koska ruokahävikkiä tulee vain vähäisiä määriä. Koulussa toimiva kouluruokailun kehittämiseen tarkoitettu Makuraati on kutsuttu koolle marraskuulle 2023. Oppilaiden palautetta otetaan kouluruokailussa vastaan myös jatkuvasti. Talousarviossa 2024 on korotettu elintarvikkeiden hankintaan osoitettua määrärahaa.
Kouluruokailua ohjataan kouluruokailusuosituksilla: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/tietoa-kouluruokailusta https://www.ruokavirasto.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemuksella-hyvinvointia/varhaiskasvatus-ja-koulu/perusopetus/
Kouluruokailuun liittyvän myönteisen asenteen kehittäminen ja osallisuus kouluruokailun kehittämiseen on kaikkien kunnan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä lukion toiminnasta vastaavien sekä siihen osallistuvien tehtävä.
Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi Joutsan lukion opiskelijoiden tekemän kyselyn kouluruokailusta.
Päätös Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta merkitsi tiedoksi Joutsan lukion opiskelijoiden tekemän kyselyn kouluruokailusta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |