Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 183


 

Hyvinvointityöryhmän nimeäminen

 

Kunnanhallitus 25.10.2021 § 229 

 

 

 

 Asian valmistelija: Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka, puh. 040 533 5619

 

 

Kuntalain 1§ mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet.

 

Joutsan kunnanhallitus on nimennyt edellisellä valtuustokaudella (Khall 20.01.2020 § 9) hyvinvointityöryhmän. Uuden ryhmän keskeinen tehtävä tulee olemaan uuden valtuustokauden suunnitelman laatiminen ja vuosittaisten raporttien laadinta sekä hyvinvointityön seuranta.

 

 

Aiemmista nimetyistä jäsenistä ryhmään on kutsuttu:

Alfthan Liisa, henkilöstöasiantuntija

Boualem Päivi, johtava sosiaalityöntekijä

Kosunen Kari, vapaa-aika- ja nuorisotoimen esimies

Kääriäinen Anna-Maija, perusturvajohtaja

Lehto Annikki, varhaiskasvatuksen esimies

Peränen Nina, asiantuntija/KSSHP

Sivanne Merja, Seututerveyskeskuksen osastonhoitaja

Virtanen Marjatta, kotihoidon esimies

Näykki Juha-Matti, tekninen johtaja

Porkka-Hokkanen Sanna, ylihoitaja, Seututerveyskeskus

Silvasti Ulpu, vt. rehtori

 

Ryhmän koollekutsujana toimii hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka.

 

Seuraavia tahoja pyydetään nimeämään edustajansa hyvinvointityöryhmään:

Joutsan seurakunta

Nuorisovaltuusto

Vanhus- ja vammaisneuvosto

Luottamushenkilöiden edustaja

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy esitetyn hyvinvointityöryhmän kokoonpanon.  Kunnanhallitus nimeää luottamushenkilöiden edustajan ja hänen varahenkilönsä hyvinvointityöryhmään. Kunnanhallitus pyytää Joutsan seurakuntaa, nuorisovaltuustoa sekä vanhus- ja vammaisneuvostoa nimeämään edustajansa työryhmään 30.11.2021 mennessä. Järjestöjen ja yritysten edustajia sekä muita asiantuntijoita voidaan pyytää kokouksiin ja työhön mukaan ryhmän päätöksellä.

 

Päätös Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus  nimesi hyvinvointityöryhmään kunnanhallituksen edustajaksi Lea-Elina Nikkilän ja varaedustajaksi Saku Kaistisen.

 

 

Kunnanhallitus 11.09.2023 § 183  

294/00.00.01/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Kunnanhallitus on hyväksynyt 25.10.2021 § 229 Hyvinvointityöryhmän kokoonpanon. Hyvinvointialue uudistuksen myötä ryhmän kokoonpanoon on tullut muutoksia.

 

Ryhmän koollekutsujana ja esittelijänä toimii hyvinvointi- ja sivistysjohtaja.

 

Kunnan edustajina hyvinvointityöryhmässä ovat:

  • hyvinvointikoordinaattori
  • henkilöstöasiantuntija
  • vapaa-aikatoimen päällikkö
  • varhaiskasvatuksen päällikkö
  • kirjasto- ja kulttuuritoimen päällikkö
  • tekninen johtaja
  • yhtenäiskoulun ja lukion rehtori
  • luottamushenkilöiden edustaja

 

Keski-Suomen hyvinvointialue on nimennyt omat edustajansa kunnan hyvinvointityöryhmään muuttuneiden tehtäväkuvien perusteella.

 

Hyvinvointialueen edustajat ovat:

  • palvelujohtaja
  • kotihoidon varhaisen tuen palvelupäällikkö
  • neuvola- ja seksuaaliterveyspalveluiden palvelupäällikkö
  • varhaisen tuen palveluiden johtava sosiaalityöntekijä
  • kuntoutuksen palveluvastaava


Lisäksi ryhmään edustajansa ovat voineet nimetä seurakunta, kumppanuuspöytä, nuorisovaltuusto ja vanhus- ja vammaisneuvosto.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä esitetyn hyvinvointityöryhmän kokoonpanon ja
2) nimetä työryhmään luottamushenkilöiden edustajan ja hänelle varahenkilön.

 

Päätös Kohta yksi hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kohdan kaksi osalta Jarmo Liukkonen esitti varsinaiseksi jäseneksi Sari Hovilaa. Heidi Niiranen kannatti Jarmo Liukkosen esitystä.
Ilari Suuronen esitti varsinaiseksi jäseneksi Vuokko Lehtosta. Matias Lehtonen ja Lea-Elina Nikkilä kannattivat Ilari Suurosen esitystä.

Puheenjohtaja määritti henkilövaaliin suljetun lippuäänestyksen. Äänestyksessä annettiin 9 ääntä. Sari Hovila sai 5 ääntä ja Vuokko Lehtonen 4 ääntä. Sari Hovila valittiin varsinaiseksi ja Vuokko Lehtonen varajäseneksi.

 

 

Äänestystiedot
 Jaa / Ei / Tyhjä