Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 181


 

Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu

 

Kunnanhallitus 11.09.2023 § 181  

122/14.05.00/2023  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Joutsan kunta valmistelee yhdessä muiden Keski-Suomen kuntien kanssa työllisyysalueuudistusta. Jämsä on mukana Eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluevalmistelussa ja ilmaissut kiinnostuksensa vastuukunnaksi. Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueeseen kuuluisi Joutsan lisäksi Keuruu, Multia, Petäjävesi, Luhanka, Jämsä, Muurame ja Toivakka.

 

Keski-Suomen liitto on myöntänyt Keski-Suomen alueiden valmisteluun hankerahoituksen ajalle 1.6.2023-31.12.2023. Hanke on Jyväskylän kaupungin hanke, jossa Jämsä ja Äänekoski ovat osatoteuttajina. Hankkeen 20% omarahoitusosuus jaetaan Keski-Suomen kuntien kesken. Eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluevalmistelussa ja järjestämissuunnitelman laadinnassa on ollut mukana myös Mikko Kesä Oy.

 

Mänttä-Vilppulan kaupunki ja Juupajoen kunta ovat olleet yhteydessä Jämsän kaupunkiin ja ilmaisseet kiinnostuksensa osallistua Eteläisen Keski-Suomen aluevalmisteluun. Mänttä-Vilppulan kaupunginhallitus on 4.9.2023 kaupunginhallituksen kokouksessaan tehnyt päätökset irrottautua Pirkanmaan työllisyysaluevalmistelusta ja liittyä eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluevalmisteluun. Samalla se on sitoutunut valmisteluun ja sen hankerahoituksen osuuteen aiemmin hankkeen käynnistämisvaiheessa sovituilla perusteilla. Juupajoella asian käsittely on vielä keskeneräinen.

 

Työllisyysaluevalmistelussa kuntien on määrä muodostaa alueita, joiden työvoimapohja on yhteensä yli 20 000 henkilöä. Keski-Suomen eteläisen työllisyysalueen työvoimamäärä on 22150 henkilöä ja työvoimaennuste (2035) 18 285. Mänttä-Vilppulan tullessa mukaan valmisteluun alueen työvoimamäärä nousee 25 887:ään ja työvoimaennuste 21 086:een. Mikäli myös Juupajoki tulisi mukaan nousee työvoimamäärä 26 635:ään ja työvoimaennuste 21 678. (Lähde Mikko Kesä Oy:n työllisyysaluesimulaattori, joka pohjaa tilastokeskuksen tietoihin).

 

Mänttä-Vilppulan kaupunki on selvittänyt Työ- ja elinkeinoministeriöstä, ettei Mänttä-Vilppulan kuulumiseen eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluevalmisteluun ole estettä. Keuruu-Mänttä-Vilppula ja Jämsä muodostavat erittäin tiiviin luonnollisen työssäkäyntialueen. Valmistelua tehdään Keski-Suomen liiton rahoittamalla hankkeella. Rahoittajan puolesta estettä alueen laajentamiseen ei ole, mikäli kaikki eteläisen työllisyysalueen kunnat hyväksyvät alueen laajenemisen. Tässä vaiheessa Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen mukaan ottaminen valmisteluun sopimusten ja järjestämissuunnitelman valmistelun osalta on mahdollista. Juupajoen liittyminen Keski-Suomen eteläiseen työllisyysalueeseen on ehdollinen kunnan omalle päätökselle valmisteluun sitoutumisesta.  Valmistelussa tulee huomioida hyvinvointialueiden ja Ely-keskusten rajat.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Joutsan kunta hyväksyy Mänttä-Vilppulan ja ehdollisena Juupajoen liittymisen Keski-Suomen eteläisen työllisyysalueen valmisteluun, edellyttäen, että alueen laajentaminen hyväksytään kaikissa valmisteluun osallistuvissa eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen kunnissa.  Valmisteluhankkeen omarahoitusosuus jaetaan uudelleen huomioiden uusien kuntien mukaantulo.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.