RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2022 aloitteet
Kunnanhallitus 08.05.2023 § 98
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkailla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Vuoden 2022 aikana kuntaan saapuneet aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteen esitetään liitteenä olevassa luettelossa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä aloitteiden käsittelytilanteen tiedoksi saaduksi ja lähettää ne edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Valtuusto 05.06.2023 § 75
73/00.02.00/2023
Päätös Hyväksyttiin kunnanhallituksen esityksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |