Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 111


 

Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hanke 1.6.-31.12.2023 (TE24)

 

Kunnanhallitus 29.05.2023 § 111  

122/14.05.00/2023  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Eduskunta hyväksyi lakiesityksen TE-palvelujen uudistuksesta 1.3.2023. TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus. Uudistuksessa työllisyyden ja yritysten kasvua tukevat julkiset palvelut tulevat osaksi kuntien työllisyys- ja elinvoimatehtäviä.

 

TE-hallinnon henkilöstö siirtyy kuntiin liikkeenluovutuksella ns. vanhoina työntekijöinä. Palvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee olla maantieteellisessä yhteydessä toisiinsa ja niiden tulee muodostaa työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue.

 

Kunnat vastaavat tulevien työllisyysalueiden valmistelusta. Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta sekä ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025. Vaikka järjestämisvastuu siirtyy, valtiolla säilyy viime kädessä vastuu työvoimasta. Valtio vastaa työvoimapalvelujärjestelmästä ja sen toimivuudesta valtakunnan tasolla.

 

Joutsan kunta on käynyt keskusteluja työllisyysalueen valmistelusta eteläisen Keski-Suomen alueen 7 muun kunnan kanssa. Valmistelussa on apuna ulkopuolinen asiantuntija Mikko Kesä Oy. Valmistelussa selvitetään mahdollisuuksia järjestää työllisyyspalvelut eteläisen Keski-Suomen kuntien kesken ja parasta mahdollista järjestämismallia. Kunnat voivat perustaa alueelle kuntayhtymän tai toimia vastuukuntamallilla, jossa isäntäkuntana ja järjestämisvastuussa olevana kuntana työllisyysalueella toimisi Jämsän kaupunki.

 

Työllisyysalueeseen liittyvien sopimusten ja järjestämissuunnitelman sekä palveluiden järjestämiseksi alueelle on suunniteltu haettavaksi kansallista kehittämisrahaa Keski-Suomen liitosta maakunnallisena hankkeena, jossa hankkeen hakijana on Jyväskylän kaupunki sekä Äänekoski ja Jämsä osahankkeiden toteuttajina. Hankkeen nimi on Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hanke. Hankkeen kesto 1.6.2023-31.12.2023.

 

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 196 201 euroa, josta Keski-Suomen liitto rahoittaa 80 % ja Keski-Suomen kunnat asukaslukuunsa suhteutettuna maksavat 20 % omarahoitusosuuden. Joutsan kunnan omarahoitusosuus on 600,77 euroa. Jämsän (eteläinen alue) osahankkeen kustannusosuus on 47086 euroa.

 

Yhteishankkeessa tehdään tuensaajien kesken sopimus rahoituksen hakemisesta ja hankkeen toteuttamisesta. Tukipäätöstä ei voida tehdä Keski-Suomen liitossa ennen, kun sopimus on saapunut rahoittajalle. Sopimuksessa määritellään mm. tuensaajien keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet sekä se, että päätoteuttaja vastaa yhteishankkeen koordinaatiosta ja yhteydenpidosta Keski-Suomen liiton kanssa.

 

Taulukko: Kuntien omarahoitusosuudet hankkeessa.

 

 

Kunta 

Väestö 31.12.2022 

Prosenttiosuus väestöstä 

 

Euroa/kunta 

Hankasalmi 

4601 

1,689 

662,70 

Joutsa 

4171 

1,531 

600,77 

Jyväskylä 

145887 

53,549 

21012,69 

Jämsä 

19347 

7,101 

2786,63 

Kannonkoski 

1269 

0,466 

182,78 

Karstula 

3665 

1,345 

527,88 

Keuruu 

9250 

3,395 

1332,31 

Kinnula 

1554 

0,570 

223,83 

Kivijärvi 

1064 

0,391 

153,25 

Konnevesi 

2521 

0,925 

363,11 

Kyyjärvi 

1196 

0,439 

172,26 

Laukaa 

18775 

6,892 

2704,24 

Luhanka 

692 

0,254 

99,67 

Multia 

1477 

0,542 

212,74 

Muurame 

10486 

3,849 

1510,34 

Petäjävesi 

3651 

1,340 

525,87 

Pihtipudas 

3786 

1,390 

545,31 

Saarijärvi 

8975 

3,294 

1292,71 

Toivakka 

2407 

0,884 

346,69 

Uurainen 

3592 

1,318 

517,37 

Viitasaari 

5951 

2,184 

857,15 

Äänekoski 

18120 

6,651 

2609,90 

YHTEENSÄ 

272437 

100 

39240,20 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu - hankkeen 1.6.2023-31.12.2023 ja siihen liittyvän omarahoitusosuuden.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.