Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 117



 

Kuntalaisaloite / Tuulivoimalle ehdoton ei Leivonmäellä

 

Kunnanhallitus 29.05.2023 § 117  

108/10.03.01.00/2023  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Kuntaan on 4.5.2023 saapunut kuntalaisaloite, Tuulivoimalle ehdoton ei Leivonmäellä. Aloite on julkaistu Kuntalaisaloite.fi -palvelussa 7.2.2023 ja se on kerännyt yhteensä 459 allekirjoitusta, joista Joutsassa kirjoilla on 245 allekirjoittanutta eli 5,9 % kunnan asukasluvusta.

 

Aloitteessa allekirjoittajat vaativat, että Joutsan kunnan on syytä tehdä asiasta kielteinen linjaus tuulivoimaa koskien jo ennen kaavoitusprojeteihin ryhtymistä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) merkitä kuntalaisaloitteen tiedoksi saaduksi ja
2) ottaa kuntalaisaloitteen huomioon siinä kohtaa, kun tuulivoiman kaavoituskysymys tulee käsittelyyn Joutsan kunnan päätöksenteossa.

 

Päätös Iiris Ilmonen esitti kohdaksi 3., että kunnanhallitus tekee valtuustolle esityksen kielteisen kannan muodostamisesta tuulivoimarakentamisesta Höystösensuolle. Jussi Lehtonen kannatti Iiris Ilmosen esitystä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja teki äänestysesityksen siten, että ne, jotka kannattavat alkuperäistä päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Iiris Ilmosen esitystä äänestävät EI. Äänestyksessä JAA-ääniä annettiin 6 ja EI-ääniä 3.

Kunnanhallitus hyväksyi alkuperäisen päätösehdotuksen äänin 6-3.