Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 79


# HMLHAO_Lausuntopyyntö_dnro_562_2023

 

Lausuntopyyntö Hämeenlinnan hallinto-oikeus / vuokrasopimus / työväentalo / Joutsan Demarit

 

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 79  

317/00.04.02/2022  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Valtuutettu Kalle Willman on tehnyt oikaisuvaatimuksen 6.2.2023 kunnanhallituksen päätöksestä 19.12.2022 / § 256 ja kunnallisvalituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen 14.3.2023. Normaalin toimintatavan mukaisesti Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää kunnalta lausunnon tehtyyn valitukseen sekä kopiot valituksenalaisista päätöksistä ja niihin liittyvistä asiakirjoista.

 

Willman on perustellut valitustaan seuraavasti:

 

-          kunnanhallitus on ylittänyt toimivaltansa

-          vuokraa toisesta vuokrattavasta kohteesta on korotettu yli vuokranantajan pyytämän summan

-          kysymyksessä saattaa olla laiton puoluetuki

-          kunnan etua ei ole huomioitu tehdyssä päätöksessä

 

Kunnanhallitus ei ole ylittänyt toimivaltaansa, vaan toimialajohtaja on tehnyt sopimuksen vuokranantajan kanssa hallintosäännön linjausten mukaisesti. Kunnanhallitus käsitteli asiaa erityisesti linjanvetona vuokratasoa määritettäessä useamman kuin käsillä olevan vuokrasopimuksen osalta.

 

Vuokraa korotettiin, aivan kuten kunnanhallituksen kokouksessa nousi esille, tasapuolisen kohtelun vuoksi, jotta Työväentalon ja Nuorisoseurantalon vuokrasopimukset olisivat samalla tavoin kohdeltuja. Käyttöä on vuositasolla molemmissa rakennuksissa saman verran.

 

Joutsan kunnan ja Puulan Seutuopiston tilojen käyttö ja kustannusten jakautuminen toteutuvat käytön suhteessa. Vuokrasopimukset ovat ehdottoman tärkeitä sekä välittömässä läheisyydessä olevalle yhtenäiskoululle, että Puulan Seutuopistolle. Kunnalla ei ole itsellään vastaavaan käyttöön soveltuvia tiloja. Koulun välittömässä läheisyydessä ei ole muita käyttöön soveltuvia tiloja kuin Työväentalo. Koulu tarvitsee tilaa esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten järjestämiseen.

 

Työväentaloa vuokrataan sen yhtenäiskoulun läheisyyden, sekä tilojen käyttötarkoituksen soveltuvuuden vuoksi markkinahinnalla, joten asialla ei ole yhteyttä puoluetukiin.

 

Päinvastoin, kuin valittaja kertoo, kunnan etu on huomioitu mitä keskeisimmällä tavalla tehdyssä päätöksessä. Työväentalon käytön osalta kunta ja Puulan Seutuopisto tarvitsevat tiloja jokapäiväiseen toimintaansa ja kuten edellä todettu, mm. ylioppilaskirjoituksia järjestetään työväentalon tiloissa. Nuorisoseuran talon osalta kunnan ylläpitämä elokuvateatteri Kino toimii rakennuksessa ja sen toiminnan jatkuminen on täysin kriittistä kulttuurikunnan laadukkaiden kulttuuripalvelujen varmistamiseksi.

  

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle yllä kuvatun lausunnon.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti siten, että kunnanhallitus lisää lausuntoon, että vuokrakohteen käyttömäärä on lisääntynyt 40 tunnilla/vuosi verrattuna edelliseen sopimukseen, mikä selittää vuokran korotuksen ja, että ylioppilaskirjoituksen tapahtuvat koululla, jolloin työväentaloa käytetään väistötilana muulle koulun käytölle ylioppilaskirjoitusten aikana.