Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 62



 

Oikaisuvaatimus / teknisen johtajan viran täyttäminen / Österberg

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 62  

201/01.01.04/2022  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Joutsan kunnan jäsen Pirjo Österberg on tehnyt 12.3.2023 oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätöksestä (20.2.2023 / § 43, teknisen johtajan viran täyttäminen).

 

Oikaisuvaatimuksessaan Österberg vaatii, että Arttu Mönkölän vakinaistaminen oikaistaan siten, että Mönkölää ei vakinaisteta tekniseksi johtajaksi ja teknisen johtajan virka laitetaan uudelleen auki.

 

Österberg perustelee vaatimuksiaan Mönkölän henkilökohtaisilla ominaisuuksilla sekä mielipiteillään Mönkölän aiemman virkatehtävän hoidosta.

 

Joutsan kunnanhallitus toteaa, että kunnanhallituksen 20.2.2023 / § 43 päätös koski Arttu Mönkölän koeajan päättämistä ja Mönkölä on valittu vakinaiseen virkaan kunnanhallituksen päätöksellä 26.9.2022 / § 185. Österbergin näkemykset Mönkölän työtehtävien hoitamisesta voidaan jättää omaan arvoonsa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.