Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 42


 

Vanhus- ja vammaisneuvoston toiminta

 

Kunnanhallitus 20.02.2023 § 42  

42/00.00.01/2023  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Kunnalla on velvollisuus ottaa vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto mukaan kunnan toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan kaikissa asioissa, jotka koskevat ikääntyneitä tai vammaisia henkilöitä.

 

Vanhus- ja vammaisneuvostot ovat ns. apu- ja valmisteluelimiä, niillä ei ole toimivaltaa eivätkä ne voi tehdä muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä. Kokouksista laaditaan muistio, joka julkaistaan kunnan nettisivuilla.  

 

Hallintosäännon 12 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vanhus- ja vammaisneuvoston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä. Hallintosäännön 134 §:n mukaan esittelijänä vanhus- ja vammaisneuvostossa toimii hyvinvointikoordinaattori. Vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtajuus siirtyy sovitussa järjestyksessä järjestöltä toiselle kahden vuoden välein. Toimielimen sihteeriksi nimetään hyvinvointi- ja sivistysosaston toimistosihteeri.

 

Talousarviossa on varattu rahaa vanhus- ja vammaisneuvoston toimintaan menokohdassa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi ja nimeää vanhus- ja vammaisneuvoston sihteeriksi hyvinvointi- ja sivistysosaston toimistosihteerin.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.