RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Vaaleista tiedottaminen
Keskusvaalilautakunta 08.02.2023 § 4
248/00.00.00/2022
Vaalilain 67 §:n 3 momentissa säädetään, että keskusvaalilautakunnan on saatettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat tiedoksi sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
Vaalilain 49 §:n 1 momentissa säädetään, että keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja ennakkoäänestysajoista sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
Eduskuntavaaleista 2023 julkaistaan kuulutus paikallislehti Joutsan Seudussa, kunnan verkkosivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla.
Lisäksi tietoa yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja ennakkoäänestysajoista sekä vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikoista julkaistaan kunnan verkkosivulla.
Ulkomainonta voidaan aloittaa Kuntaliiton antaman suosituksen mukaisesti viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 15.3.2023. Mainostauluja on kuusi, joista Leivonmäellä on kaksi. Mainostaulut sijoitetaan Yhdystien varrelle Joutsassa ja Leivonmäellä Leivonmäentien varteen.
Puheenjohtajan ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää tiedottaa eduskuntavaaleista liitteenä olevan kuulutuksen mukaisesti:
- vaalipäivän ajankohdasta ja äänetysalueiden äänestyspaikoista
- ennakkoäänestysajasta ja ennakkoäänestyspaikoista
- kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta
- henkilöllisyyden selvittämisestä
- vaalien ulkomainonnasta
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Kuulutus pöytäkirjan liitteenä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |