RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen osaston valmiussuunnitelman liitteen päivittäminen
Kunnanhallitus 23.01.2023 § 14
11/09.06.00/2023
Asian valmistelija(t): tekninen johtaja Arttu Mönkölä
Sosiaali- ja terveysministeriö on muistuttanut 12.10.2022, että kuntien ja sairaanhoitopiirien on huolehdittava niille kuuluvien tehtävien suorittamisesta ja turvattava asiakkaiden ja potilaiden oikeus saada tarvitsemaansa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja yksilöllisiä tarpeita vastaavasti.
Sosiaali- ja terveysministeriö korostaa, että kuntien tulee laatia etukäteen suunnitelmat sähkökatkojen varalta tai päivittää jo olemassa olevia suunnitelmiaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän toiminta häiriintyy sähkön jakelun keskeytyksessä ja palvelujen tuottaminen voi vaikeutua tai jopa estyä kokonaan.
Erityisesti kriittisten ja välttämättömien palveluiden toteutuminen tulee varmistaa sekä lyhyiden että pidempiaikaisten sähköjakelun häiriöiden aikana. Varautumisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota asiakasryhmiin, joilla on muuta väestöä pienemmät mahdollisuudet selvitä etenkin pitkän sähkökatkon seurauksista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen osaston päivitetyn valmiussuunnitelman liitteen.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |